Luonto tuottaa ihmisille ruoan

30. heinäkuuta 2024

Ruokapöydän ympärillä pyörivät pörriäiset saattavat joskus tuntua viheliäiseltä riesalta. Niitä huitoessa kannattaa kuitenkin muistaa, miten tärkeä rooli niillä on. Jos ei ole pörriäisiä, luonto ei pystyisi tuottamaan meille kaikkea sitä ruokaa, mitä se tuottaa.

Kukkakuva

 

Kaikki ruoka tulee jollain tapaa luonnosta. Siksi Ruokavirastokin on mukana suuressa EU-rahoitteisessa luontohankkeessa, jossa Suomelle on myönnetty 50 miljoonaa euroa luontokadon pysäyttämiseen. Hanke käynnistyi tämän vuoden alussa ja jatkuu vuoteen 2031 asti.

Hankkeessa muun muassa kunnostetaan erilaisia ympäristöjä, jotta eläimet ja kasvit voisivat elää niille luontaisella tavalla. Hankkeessa luodaan maakunnallisia luonnon monimuotoisuuden toimenpideohjelmia, joissa on tunnistettu maakunnan omat monimuotoisuuskeskittymät. Hankkeen tärkeänä tehtävänä on myös saada lisää rahoitusta luonnon monimuotoisuustyöhön ja luontokadon ratkaisemiseen.  

Ruokavirastolla on hankkeessa keskeinen rooli luonnon monimuotoisuuteen liittyvän osaamisen vahvistamisessa.   
– Luonnosta huolehtii usealla eri alalla toimivat ryhmät, joista moni tekee luontotyötä muun työn ohessa. Näitä ovat esimerkiksi maanviljelijät ja metsänomistajat. Minun roolini on koordinoida koulutusverkostoa, joka kouluttaa heitä ja edistää hyvien käytäntöjen jakamista, Ruokavirastossa hankkeesta vastaava Paula Nykänen kertoo.   

Osaamista ja yhteistyötä kehitetään hankkeessa perustettavassa koko Suomen kattavassa luonnon monimuotoisuuden koulutusverkostossa, jossa verkoston jäsenet jakavat tietoa ja hyviä esimerkkejä toisilleen. Tätä työtä tehdään yhdessä hankekumppaneiden kanssa, mutta Ruokavirastolla on koordinointivastuu. 
– Koulutamme esimerkiksi viljelijöitä siinä, miksi luonnosta huolehtiminen on kannattavaa maatilalla. Haluamme siis lisätä ymmärrystä siitä, miten luonnon monimuotoisuuden edistäminen hyödyttää heidän liiketoimintaansa, Nykänen kertoo.  

 Hankkeessa tehtävällä työllä on suora vaikutus suomalaisten arkeen. Ilman luontoa jäisi nimittäin kokematta moni asia, josta suomalaiset ovat nauttineet kesässä jo pienestä pitäen. Ei olisi metsää, josta kerätä marjoja eikä puhdasta vesistöä, josta kalastaa. Ei olisi oman pitäjän maatilaa, jonka pellosta nostettuja perunoita voisi kalan painikkeeksi noutaa.  
– Pidän siitä, että työ hankkeen parissa muistuttaa ihmisille, että hyvinvoiva luonto on elämän edellytys. Luonnosta huolehtiminen on meidän jokaisen asia, Nykänen sanoo.  

Kaikilla meillä on myös mahdollisuus vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. 
– Jokainen voi vaikuttaa esimerkiksi suosimalla kotimaista ruokaa, sillä meidän viljelijätukijärjestelmämme ohjaa ottamaan luontoa huomioon. Moni viljelijä tekee luontotyötä muutoinkin kuin ehtoja noudattamalla. Aina kannattaa suosia lähi- ja luomutuottajia, Nykänen kertoo.  

Myös omasta lähiluonnosta kiinnostuminen ja innostuminen on askel oikeaan suuntaan.  
– Näin kesällä kannattaa esimerkiksi retkeillä paljon tai vierailla vaikka mökkipitäjän maatilalla. Retkillä voi opetella tunnistamaan eri lintujen laulua ja erilaisia kasvilajeja. Luonnosta löytyy muutakin syötävää kuin marjat, esimerkiksi villiyrttejä. Tämä kaikki auttaa näkemään luonnon merkitystä, joten siksi haluan siihen kannustaa, Nykänen vinkkaa.  

Koti- ja mökkipihoilla kannattaa antaa luonnonkukkien ja nurmen kasvaa, mutta kiinnittää huomiota myös vieraslajien torjuntaan. 
– Esimerkiksi voikukka on luonnon näkökulmasta tärkeä kasvi. Myös nurmikon kannattaa antaa välillä kasvaa, ja jopa rehottaa, siitä kiittää moni pihan kasvi ja ötökkä, Nykänen vinkkaa.  

Vieraskasveja sen sijaan kannattaa torjua. Esimerkiksi lupiinit eivät ole luonnon kannalta tärkeitä, vaan ne ovat pölyttäjille myrkyllisiä.

Hanke on mittava monen organisaation yhteisponnistus: mukana on peräti 13 eri hankekumppania. Hankkeen pääkoordinaattorina toimii Metsähallituksen Luontopalvelut.
– Meitä on iso innostuneiden henkilöiden joukko ja on tosi motivoivaa pelata tämän porukan kanssa samaan maaliin. Tämä on pitkäkestoinen hanke, joten meillä on resursseja ideoida ja kokeilla, mikä on erittäin hyvä asia, Nykänen kertoo.  

Kun pidämme huolta luonnosta ja sen hyvinvoinnista, meillä on ruokaa myös jatkossa. 

Lue lisää: Priodiversity LIFE -hanke edistää luonnon monimuotoisuutta Suomessa

Kuva YK:n kestävän kehityksen tavoitteista.

 

Vastuullista ruokaa – hyvää elämää!