Liittyykö työsi ruokaketjuun esimerkiksi tuottajana, kuluttajana, viranomaisena tai asiantuntijana ja haluaisitko olla mukana Ruokaviraston kestävän kehityksen ohjelman valmistelussa? Ruokavirasto haluaa pohtia ja konkretisoida ohjelman toimenpiteitä yhdessä toimialan asiantuntijoiden ja kuluttajien kanssa.
Kestävä kehitys ja vastuullisuus kuuluvat tiukasti Ruokaviraston toimintaan. Ruokavirasto haluaa toimia strategisen visionsa ”Vastuullista ruokaa – hyvää elämää” mukaisesti. Keväällä 2022 valmistunut Ruokaviraston ensimmäinen vastuullisuusraportti toi esiin viraston laajan toimialan ja tärkeän roolin YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä (ns. kädenjälki) ja toisaalta viraston oman jalanjäljen pienentämisessä. Kädenjäljen ja jalanjäljen rinnalla kestävyyttä käsitellään ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen ulottuvuuden kautta. Raportoinnin myötä alkoi Ruokaviraston kokonaisvaltainen ja systemaattinen suunnittelutyö kestävän kehityksen edistämiseksi.
Yhdessä oppien ja tehden
Kestävän kehityksen haasteet ovat laajoja ja tiedostamme, että niitä ei ratkaista yksin. Haluamme saada henkilöstön lisäksi muut sidosryhmät mukaan työhön ja näin oppia ja uudistua yhdessä. Toteutamme projektin Ruokaviraston kuuden strategiatiimin kautta, jotta tuleva ohjelma kattaa koko Ruokaviraston toimialan, henkilöstön ja sidosryhmät.
Kestävän kehityksen ohjelman valmistelu on käynnistetty vauhdilla ja työ alkaa. Toteutamme kevään aikana kaksi pilottia, eli työskentelemme kahden strategiatiimin (tummennettuna alla) ja heidän sidosryhmiensä kanssa. Tarkoituksena on kuulla niin henkilöstön kuin sidosryhmien ajatuksia ja mielipiteitä mm. työpajoissa niin, että kestävän kehityksen ohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden kautta vastataan todelliseen tarpeeseen ja mahdollisiin kehityskohteisiin.
Ruokaviraston strategiatiimit, jotka rakentuvat kolmesta vaikuttamispäämäärästä ja kolmesta mahdollistajapäämäärästä, ovat:
Vaikuttamispäämäärät
- Kotimainen ruoantuotanto ja maaseutu ovat elinvoimaisia
- Eläimet ja kasvit ovat terveitä ja hyvinvoivia
- Ruoka on turvallista ja terveellistä
Mahdollistajapäämäärät
- Olemme asiakas- ja palvelulähtöisiä
- Tieto ja tutkimus ja teknologiat palvelevat asiakkaita ja ruokajärjestelmää
- Opimme ja uudistumme yhdessä
Kestävän kehityksen ohjelman runko ja jatkotyön suunnitelma muovataan kevään pilottien kokemusten avulla ja sen on tarkoitus valmistua toukokuun loppuun mennessä. Pohdinnassa on esimerkiksi miten suomalaisen maatalouden tulevaisuus ja kestävä kehitys yhdistetään, miten viraston tieto ja tutkimus voisivat paremmin palvella kestävää kehitystä ja miten ruokasuositukset kytkeytyvät kestävyyteen?
Jos kiinnostuit projektista ja koet, että sinulla on projektiin annettavaa, ota yhteyttä sähköpostitse allekirjoittaneeseen.
Lue viime syksyltä 2022 Ruokaviraston asiantuntijoiden haastattelu kestävän kehityksen ohjelmasta ja vastuullisuusraportoinnista: Valtiolla.fi.
Lisätietoa: Petra Svahn, petra.svahn@ruokavirasto.fi