Tarkastusohjeistus muistuttaa maskien käytöstä ja turvaväleistä

30. maaliskuuta 2021

Ruokavirasto pyrkii COVID-19-tartuntariskin minimoimiseen kaikissa viraston tehtäviin kuuluvissa tarkastuksissa. Tarkastajat pääsääntöisesti käyttävät käynneillään suu-nenäsuojia (maskeja). Lisäksi virasto suosittelee, että tarkastajat pitävät tarkastuskohteessa yli kahden metrin etäisyyden asiakkaaseen ja muihin henkilöihin. Jos tarkastuksen kohde edellyttää yleistä viranomaissuositusta tiukempaa suojausta, tarkastajat käyttävät kohteen edellyttämää ja tarjoamaa suojavarustusta.

Ruokavirasto on kesäkuussa päivittänyt tarkastusohjeistustaan toimialansa valvontaviranomaisille COVID-19-epidemian aikana. Ohjeistuksen tarkoituksena on turvata tarpeellisten tehtävien tekeminen epidemiatilanteessa, tukea viraston asiakkaiden toiminnan jatkuvuutta ja vähentää tarkastushenkilöstöön ja tarkastettaviin kohdistuvaa tartuntariskiä. Tarkastusohjeistus on voimassa 30.9.2021 saakka, ja sitä päivitetään tilanteen mukaan.

Ohjeistus koskee sekä Ruokaviraston omia tarkastajia että viraston valtuuttamia tarkastajia. Omien tarkastusten rinnalla Ruokavirasto ohjeistaa toimialansa tarkastuksia, joita tekevät Aluehallintovirastot, kunnat ja ELY-keskukset. Virasto ohjeistaa myös eläinlääkäripalvelujen järjestämistä. Tarkastuksilla ja palvelujen turvaamisella varmistetaan muun muassa elintarvike- ja rehuturvallisuus, torjutaan eläin- ja kasvitauteja, turvataan eläinten terveyttä ja hyvinvointia ja mahdollistetaan maataloustukien, maaseudun kehittämistukien ja markkinatukien maksaminen.

COVID-19-tilanteessa tehdään ensisijaisesti välttämättömät ja kiireelliset tarkastuskäynnit. Sen lisäksi tehdään sellaisia tarkastuskäyntejä, joissa riski koronatartunnan leviämiseen arvioidaan olevan pieni tai riski voidaan hallita esimerkiksi suojavarusteita käyttämällä. Arvioitaessa tarkastusten tekemistä huomioidaan tarkastukseen luonteen lisäksi paikallinen tartuntatilanne. Tilanteen arvioinnissa apuna käytetään mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alueellista tilannekuvaa.  Etätarkastukset jatkuvat siltä osin kuin ne ovat mahdollisia.

Ruokavirasto päivittää ajankohtaista koronavirustilanteen tietoa verkkosivustolleen osoitteessa ruokavirasto.fi/korona.

Lisätietoja:
ylijohtaja Pia Mäkelä (elintarvikeketjulinja)
p. 050 448 1302

osastonjohtaja Marjatta Rahkio (elintarviketurvallisuus)
p. 050 339 4576

ylijohtaja Matti Puolimatka (maaseutulinja)
p. 040 762 5126

Sähköposti: etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi