YT-toimet päätökseen–vähennys henkilöstöön pieneni

22. lokakuuta 2024

Ruokavirasto päätyi yhteensä 73 henkilön vähentämiseen toimintaan ja talouteen kohdistuvien säästöjen seurauksena. Eläköitymisten ja muista syistä pois lähtemisten jälkeen irtisanottujen lukumäärä väheni 20 henkilöön. Kun yhteistoimintaneuvottelut kesäkuussa päättyivät, henkilöstömäärän supistamistarve kokonaisuudessaan oli 93 henkilöä.

Talouden ja toiminnan sopeuttamistavoitteen saavuttamiseksi virasto pystyi kustannuksia karsimalla pienentämään vaikutuksia henkilöstöön. Säästöjä löydettiin muun muassa karsimalla investointeja, palvelujen ostoja, matkustuskuluja, toimitiloja sekä jättämällä täyttämättä vapautuvia virkoja ja työsuhteita. Lisäksi Ruokavirasto supistaa ja tehostaa toimintaa kaikissa organisaatio-osissa. Sopeutustoimiin sisältyy myös muutoksia henkilöstön tehtävissä.

Henkilöstön lomautukset toteutuvat aiemmin suunnitellulla tavalla. Koko henkilöstö lomautetaan loppuvuoden aikana vaiheittain kahdeksi viikoksi kerrallaan lukuun ottamatta lihantarkastustehtäviä teurastamoissa ja laitoksissa. Lomautusajanjakso alkoi 30.9.2024 ja kestää 1.12.2024 asti.

Lomautukset, irtisanomiset ja toiminnan sopeutukset vaikuttavat väistämättä viraston palvelutasoon. Asiakaspalveluissa voi esiintyä viivästyksiä. Ruokavirasto tiedottaa verkkosivustollaan mahdollisista muutoksista palveluiden tuottamisessa tai aikatauluissa (Sopeuttamisen vaikutukset Ruokaviraston palveluihin ja toimintaan). Asiakkaiden kannalta kriittisten palveluiden tuottaminen on ensisijaista. Ruokavirasto pyrkii muutoksista huolimatta palvelemaan asiakkaita mahdollisimman hyvin.

Sopeutustoimet johtuvat siitä, että Ruokaviraston menot ovat vuosina 2024–2028 suuremmat kuin valtion talousarviosta ja tulorahoituksesta muodostuvat voimavarat. Ruokavirasto pyrkii sopeuttamistoimenpiteillä tilanteeseen, jossa on mahdollista saada viraston talous kestävälle pohjalle.

Ruokavirastossa työskentelee noin tuhat eri alojen asiantuntijaa. Monipaikkaisen viraston henkilöstö työskentelee noin 20 paikkakunnalla. Viraston toimitilaverkosto säilyy ennallaan. Ruokaviraston toimintamenojen nettorahoitus vuonna 2024 on noin 79,5 miljoonaa euroa. Viraston toimintamäärärahat tulevat vähenemään seuraavina vuosina noin 10 prosenttia.

Lisätietoja:
pääjohtaja Leena Räsänen
p. 050 568 9055
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi