EU:n maaseuturahoituksella tuetaan kyläverkkojen rakentamista. Kyläverkolla tarkoitetaan tilaajayhteysverkon rakentamista tarvittavine yhteysverkkoineen kylään tai kyläryhmiin. Kyläverkkohankkeita rahoitetaan alueille, joille huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä ei markkinaehtoisesti rakennu.
Kyläverkkohankkeella ei voida rakentaa pitkiä runkoverkkoja, joten se edellyttää valmista ja kapasiteetiltaan riittävää runkoverkkoa tai yhteistyötä runkoverkkoa rakentavien hankkeiden tai toimijoiden kanssa.
Mihin tukea voi käyttää?
Seuraavat kustannukset ovat tukikelpoisia:
- passiivisen laajakaistainfrastruktuurin käyttöönotosta aiheutuvat kustannukset
- laajakaistaan liittyvistä kaivaus- ja muista rakennustöistä aiheutuvat kustannukset
- peruslaajakaistaverkkojen käyttöönotosta aiheutuvat kustannukset
- seuraavan sukupolven liityntäverkkojen (NGA-verkkojen) käyttöönotosta aiheutuvat kustannukset.
Tukikelpoisia työkustannuksia ovat esimerkiksi:
- kaapelin asennustyöt
- auraus- ja kaivuutyöt
- teletekniset työt
- verkon kartoitus-, suunnittelu- ja dokumentointityöt
- luvitus sekä projektinjohtaminen.
Tukikelpoisia materiaalikustannuksia ovat esimerkiksi:
- kaapelit
- aktiivilaitteet
- suojaputket
- jatkoskaivot
- laitetilat
- laitekaapit.
Muita tukikelpoisia kustannuksia ovat esimerkiksi:
- lupakustannukset
- projektin hallinnointiin liittyvät kustannukset.
Tukea ei voi saada kustannuksiin, jotka syntyvät esimerkiksi
- tilaajaliittymän viimeisestä 100 metristä
- alueella, joka ulottuu 100 metrin päähän sellaisesta aktiivilaitetilasta, josta tarjotaan tai voidaan tarjota edistyksellisiä viestintäpalveluja ("liityntäpiste")
- alueella, jolla on jo nopean laajakaistan tarjontaan soveltuva verkko
- alueella, jonne seuraavan 3 vuoden aikana ollaan ilman julkista tukea rakentamassa valokuituverkkoa nopean laajakaistan tarjontaan.
Kuka voi hakea tukea?
Tukea voivat saada yksityis- ja julkisoikeudelliset yhteisöt, esimerkiksi kyläyhdistykset tai muut yhdistykset, kunnat, osuuskunnat ja paikallisoperaattorit.
Tukea ei voida myöntää, jos:
- tuenhakija / tuensiirron saaja / omistus- tai määräämisvaltainen henkilö / tuenhakijaan kytkeytyvä rekisteröity yritys tai yhteisö on osoittanut ilmeistä piittaamattomuutta tuen ehtojen noudattamisessa hakuvuonna tai kolmen hakemista edeltäneen kalenterivuoden aikana
- tuen myöntämisen edellytykset on luotu keinotekoisesti
- tuenhakija / tuensiirron saaja / omistus- tai määräämisvaltainen henkilö / tuenhakijaan kytkeytyvä rekisteröity yritys tai yhteisö on laiminlyönyt olennaisesti lakisääteisiä velvoitteita tai kyseessä on muita olennaisia maksuhäiriöitä hakuvuonna tai kolmen hakemista edeltäneen kalenterivuoden aikana
- tuenhakija on vaikeuksissa oleva yritys*
- tuenhakijalla on Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys.
*Kun tuki myönnetään vähämerkityksisenä tukena ei vaikeuksissa olevan yrityksen status ole este tuen myöntämiselle. TEM: Vaikeuksissa olevan yrityksen tukemisen rajoitukset ja määritelmä EU:n valtiontukisäännöissä
Tuen määrä
Tukea voi saada 40–65 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista.
Yhteisöllisessä tietoliikenneverkkoinvestoinnissa hankkeen yksityisenä rahoituksena voidaan hyväksyä vastikkeetta hankkeen hyväksi tehtyä työtä eli talkootyötä. Yhteisöllisellä tietoliikenneverkolla tarkoitetaan sitä, että tarve ja aloite hankkeeseen tulee alueen asukkailta ja he toimivat yhteistyössä verkon saamiseksi alueelle ja ovat valmiita tekemään vastikkeetonta työtä hankkeen edistämiseksi.
Tuki maksetaan jälkikäteen.
Tuen ehdot
Tuettu tietoliikenneverkon rakentaminen on teknologiariippumatonta, mutta edellytyksenä on, että verkko takaa 1 Gbit/s nopeudella toimivan yhteyden.
Rakennettu tietoliikenneverkko on tuensaajan omistama. Tuensaaja sitoutuu pitämään verkon tuen myöntöhetkellä tarkoitetussa käytössä vähintään viiden vuoden ajan loppumaksun suorittamisesta. ELY-keskus voi määrätä tukipäätöksessä käyttöajaksi enintään 10 vuotta.
Toteutusaluetta koskevat ehdot
- Kyläverkkohankkeita rahoitetaan maaseutualueilla, joilla huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä ei markkinaehtoisesti rakennu.
- Alueella ei ole samaan luokkaan kuuluvaa infrastruktuuria (joko peruslaajakaistaverkkoa tai NGA-verkkoa).
- Alueella ei todennäköisesti kehitetä tällaista infrastruktuuria kaupallisin ehdoin kolmen vuoden kuluessa suunnitellun hankkeen julkaisemisajankohdasta.
- Toimenpiteen mukainen tuki koskee pieninfrastruktuureja maaseutualueilla. Pienimuotoiset infrastruktuurihankkeet eivät yleensä kohdistu LAU 2-tason aluetta (NUTS 5) suuremmalle alueelle. Tämä taso vastaa yleensä kunnan käsitettä.
Julkinen kuuleminen
Tuen ehtona on, että hankkeesta järjestetään julkinen kuuleminen. Julkisella kuulemisella varmistetaan, ettei tuki vääristä kilpailua, alueella ei ole samaan luokkaan kuuluvaa infrastruktuuria eikä verkkoa olla rakentamassa alueelle, johon se rakentuisi markkinaehtoisesti kolmen vuoden sisällä.
ELY-keskus tekee ilmoituksen julkisesta kuulemisesta. Julkaise ELY-keskuksen tekemä ilmoitus julkisesta kuulemisesta omilla verkkosivuillasi. Pidä julkinen kuuleminen näkyvillä kuukauden ajan. Lisäksi ELY-keskus julkaisee kuulemisen ELY-keskuksen verkkosivuilla Kuulutukset-osiossa. ELY-keskusten kuulutukset on linkitetty valtakunnalliselle laajakaistainfo.fi-sivustolle.
Julkisen kuulemisen aikana Traficom tekee hankealueesta markkina-analyysin vuosittain keräämiensä liittymätietojen perusteella.
Yleisiä ehtoja
Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että sinulla on riittävät taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset hankkeen toteuttamiseen. Organisaatiosi tavanomaista toimintaa ei tueta.
Et voi saada tukea sellaisiin toimenpiteisiin, joihin saat muuta julkista tukea.
Sinun on laadittava hankesuunnitelma voidaksesi saada tukea.
Jos toteutat investoinnin sellaiseen kohteeseen, joka ei ole omassa hallinnassasi, hanki kohteen omistajalta ja tarvittaessa haltijalta kirjallinen suostumus investointiin ja siihen, että investointi on alueen asukkaiden ja toimijoiden käytettävissä. Varmista, että käyttöoikeus investointiin säilyy. Jos saat tukea rakentamisinvestointiin, vakuuta investointikohde vähintään siihen saakka, kunnes tuki on maksettu kokonaan.
Investoinnin kohde tulee olla käytettävissä vähintään viisi vuotta tuen viimeisen erän maksamisesta. Erityisestä syystä omaisuuden käyttöajaksi voidaan tukipäätöksessä määrätä enintään kymmenen vuotta.
Jos hankit tuella rakennuksen tai rakennuksen maapohjineen, rakennuksen tai kiinteistön kauppahinta ei saa ylittää sen käypää arvoa. Hankittavan rakennuksen tulee soveltua siihen tarkoitukseen, mihin se hankitaan tai olla kohtuullisin kustannuksin muutettavissa sellaiseksi. Rakennuksen tulee aiotussa käyttötarkoituksessaan täyttää lainsäädännön vaatimukset.
Jos hankkeen toteuttaa joku muu kuin tuenhakija, hakija ei saa olla esteellinen hankkeen toteuttajaan nähden.
Näin haet tukea
- Ota ensin yhteyttä ELY-keskukseen ja esitä ideasi: hae yhteystiedot täältä. ELY-keskuksen asiantuntijat neuvovat hakemuksen tekemisessä.
- Tee hakemuksesi sähköisesti Hyrrä-asiointipalvelussa.
Hyrrä-asiointipalvelu
Hakemuksessa kysytään hankkeen toteuttamisesta hankesuunnitelman ohella tietoja osioittain, jotka vaihtelevat hanketyypistä riippuen.
Osiot ovat:
- Kustannukset ja rahoitus
- Muu julkinen tuki
- Kustannusten kohtuullisuus
- Rakentamisen suunnitelmat ja liitteet
- Luvat ja ilmoitukset
- Seurantatiedot
- Hakemuksen lisätiedot ja muut liitteet.
Hakemuksessa kysytään muun muassa seuraavia tietoja:
- Mahdollisten talkootuntien määrä
- Rakennettavien liittymien määrä
- Verkon kokonaispituus (tukikelpoiset ja -kelvottomat yhteensä)
- Aurauksen osuus maatöistä
- Yhteisrakentamisen osuus maatöistä
- Potentiaalisten kiinteistöjen määrä hankealueella
- Verkon yhteysnopeus
Kustannusarvio koostuu seuraavista kustannuslajeista:
- Maatyöt
- Kuituhitsaus tarvikkeineen
- Valokuitukaapelit
- Yleiskustannukset (mm. toimistokulut, mahdolliset palkkakulut, kirjanpitokustannukset)
- Muut kulut (mm. laite- ja laitetilahankinnat, sijoituslupamaksut, verkkosuunnitelma, työmaavalvonta).
Ilmoita kustannusarviossa koko rakennettavan verkon kustannukset. Ilmoita mahdolliset talkootyöt siinä kustannuslajissa mihin ne liittyvät.
- Selvitys hakijan taloudellisesta tilanteesta (esim. tilinpäätösasiakirjoja).
- Pöytäkirjaote kokouksesta, jossa päätös tuen hakemisesta on tehty.
- Rahoitussuunnitelma siitä, miten koko verkon kustannukset tullaan rahoittamaan.
- Selvitys yksityisestä rahoituksesta: mistä se kerätään ja mikä osa käytetään tukikelpoisiin kustannuksiin.
- Selvitys julkisyhteisön liittymämaksuista: mistä ne kerätään ja miten ne jakautuvat tukikelpoisten ja -kelvottomien kustannusten rahoittamiseen.
- Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta
- Arvio vastikkeettomasti tehtävän työn laadusta ja määrästä
- Verkkosuunnitelma (tiedostomuodot .shp, .tab tai .dwg): suunnitelmassa pitää olla piirrettynä myös hankealuerajaus
- Kiinnostuneiden osoitelista (ei saa sisältää nimitietoja)
- Hankealuekartta (tiedostomuoto .jpg, .bmp, .gif tai muu yleinen kuvatiedostomuoto)
- Voit aloittaa hankkeen toteuttamisen, kun olet lähettänyt hakemuksesi. Hankkeesi rahoitus varmistuu kuitenkin vasta, kun saat päätöksen – siihen saakka toteutat hanketta omalla riskilläsi.
Kun olet lähettänyt hakemuksesi
Rahoitettavien hankkeiden valinta
ELY-keskukset valitsevat rahoitettavat hankkeet valintajaksoittain. ELY-keskukset voivat järjestää lisäksi erillisiä teemahakuja, jolloin noudatetaan niiden päivämääriä. Tarkista aina valintajakso ELY-keskuksesta ennen hakemuksen jättämistä.
Haku jaksolle päättyy aina jakson päättymispäivänä klo 23.59, riippumatta siitä, onko kyseessä arki- tai pyhäpäivä tai viikonloppu.
Vuosien 2024–25 valintajaksot ELY-keskuksissa:
- 1.5.–30.9.2024
- 1.10.2024–31.1.2025
- 1.2.–30.4.2025
- 1.5.–30.9.2025.
ELY-keskukset käyttävät valintaperusteita valitessaan rahoitettavia hankkeita. Rahoitettaviksi valitaan ne hankkeet, jotka täyttävät valintaperusteet parhaiten. Valintaperusteet varmistavat, että hakijoita kohdellaan tasapuolisesti.
Hankkeen käynnistäminen
Voit aloittaa hankkeen toteuttamisen, kun olet lähettänyt hakemuksesi. Toteutat hanketta omalla riskilläsi siihen saakka, kunnes saat rahoituspäätöksen.
Tarvittaessa voit olla yhteydessä ELY-keskukseen jo ennen kuin hakemuksesi on otettu käsittelyyn. Kun hakemuksesi on otettu viranomaiskäsittelyyn, saat siitä ilmoituksen ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen. Hakemuksen käsittelyyn ja täydentämiseen liittyvissä asioissa voit tällöin ottaa yhteyttä hakemuksen käsittelijään. Käsittelijän yhteystiedot ovat käsittelyynottoilmoituksessa.
Kun saat päätöksen tuen myöntämisestä, lue huolellisesti saamasi päätös, sillä se sisältää tärkeää tietoa sinulle myönnetyn tuen ehdoista.
ELY-keskus voi kutsua hankkeen edustajan hankkeen alussa aloituspalaveriin, jossa käydään läpi rahoitusta koskevat ehdot ja ohjeet.
Aseta hankkeelle tarvittaessa ohjausryhmä. Valtakunnalliselle ja alueiden väliselle hankkeelle ohjausryhmä on pakollinen. Lisäksi ohjausryhmä on pakollinen sellaiselle laaja-alaiselle hankkeelle, jonka hyväksyttävät kustannukset ovat vähintään 300 000 euroa ja johon myönnetään tukea 100 prosenttia.
Ohjausryhmä voidaan asettaa myös muuta hanketta varten, jos:
- hankkeen hyväksyttävät kustannukset ovat vähintään 50 000 euroa
- hankkeella on laajoja vaikutuksia yritystoimintaan, alueen yrittäjien toimintaedellytyksiin tai alueelliseen hyvinvointiin.
Painavasta syystä ohjausryhmä voidaan asettaa myös muunlaiselle hankkeelle.
Ohjausryhmä seuraa hankkeen etenemistä ja tavoitteiden toteutumista. Pidä pöytäkirjaa ohjausryhmän kokouksista.
Ohjausryhmään voi nimetä vain henkilön, joka antaa siihen kirjallisen suostumuksensa. Ohjausryhmässä on aina rahoittajan eli ELY-keskuksen edustaja.
Hankkeen toteuttaminen
Ohjeita hankkeen toteuttajalle
Muutokset hankkeen toteuttamisessa
Jos hankkeeseen on tulossa muutoksia, keskustele niistä ELY-keskuksen kanssa.
Jos muutos on merkittävä, tee siitä muutoshakemus. Kun olet lähettänyt muutoshakemuksesi, kustannuksia voi syntyä muutoksen osalta omalla riskilläsi. Vasta muutospäätöksen saatuasi voit olla varma, että muutoksen mukaiset kustannukset ovat tukikelpoisia.
Viestintä
Rahoittaja edellyttää, että kerrot saamastasi tuesta tukipäätöksen ehtojen ja viestintäohjeen mukaisesti esimerkiksi hankkeen mahdollisilla verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavilla ja muussa viestintämateriaalissa. Tärkeintä on, että EU:n rooli rahoittajana käy ilmi.
Jokaiselle kehittämishankkeelle luodaan automaattisesti oma hankekortti Maaseutuverkosto.fi:n hankerekisteriin. Hankekorttiin tulee tietoja Hyrrään syötettyjen julkisten tietojen pohjalta ja hankkeen yhteyshenkilönä pääset niitä muokkaamaan. Hankekortti voi toimia myös hankkeen verkkosivuna. Lisätietoja
Tuen maksaminen
Tarvitsetko apua?
ELY-keskuksen asiantuntijat neuvovat hakemuksen tekemisessä.