Vesihuoltohankkeet

Vesihuoltoinvestointeina rahoitetaan pienimuotoisia vesihuollon digitalisaatiota, energia- ja resurssitehokkuutta sekä turvallisuutta parantavia investointeja. On suositeltavaa, että kunta on mukana vesihuoltohankkeen suunnittelussa ja kunnan vesihuoltosuunnitelma huomioidaan hankkeessa. Kiinnitä huomiota vesihuoltohankkeen tekniseen kannattavuuteen ja laatuvaatimuksiin.

Yhteistyöhankkeella voidaan rakentaa vesihuoltotoimijoiden yhteistyötä.

Mihin tukea voi käyttää?

Tukea voi käyttää vesihuoltotoimenpiteiden suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä niitä palvelevista selvityksistä aiheutuneisiin kustannuksiin. Hyväksyttävinä kustannuksina ei kuitenkaan pidetä vesihuoltolaitteistojen ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia.

Tukea voi käyttää vesihuoltolaitoksen verkostoihin ja muihin vesihuoltolaitteistoihin sekä yksittäisen kiinteistön tai usean kiinteistön yhteisessä toimenpiteessä tarpeellisiin vesihuoltolaitteistoihin (lukuun ottamatta rakennuksen sisäpuolisia vesijohtoja ja viemäreitä).

Mihin tukea ei voi käyttää?

Tukea ei myönnetä:

  • sellaisten hankintojen kustannuksiin, jotka on tehty hakijalta, hakijayhteisössä päätösvaltaa käyttävältä henkilöltä tai hänen perheenjäseneltään tai hänen tai hänen perheenjäsenensä määräysvallassa olevalta yritykseltä, jollei hankinnasta ole hankittu riittävästi tarjouksia muilta asianmukaisilta tahoilta
  • korkoihin, provisioihin ja varainsiirtoveroon sekä muihin investoinnin tai muun toimenpiteen rahoituksesta aiheutuviin kustannuksiin
  • leasingkustannuksiin, jos sopimuksen kohteena oleva kone tai laite sopimusehtojen mukaisesti siirtyy hakijan omistukseen
  • osamaksulla hankittavan koneen tai laitteen maksueriin, jos hankitun omaisuuden omistusoikeus ei siirry hankkeen toteutusaikana
  • tietoliikenneverkkoinvestoinnin yhteydessä tilaajaliittymän rakentamisesta johtuviin kustannuksiin, jotka aiheutuvat liittymän viimeisen 100 metrin rakentamisesta laskettuna yksityisen loppukäyttäjän asuinrakennuksen tai toimipaikan seinästä
  • arvonlisäveroon, joka ei jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi, jos hakija ei esitä selvitystä siitä, että kustannuksesta ei ole mahdollista saada arvonlisäveron vähennystä tai palautusta
  • kustannuksiin, jotka eivät jää hakijan lopulliseksi menoksi palautuksen, hyvityksen tai muun vastaavan syyn johdosta
  • kustannuksiin, jotka aiheutuvat hakijan muusta kuin hankkeen toteuttamiseen liittyvästä säännöllisestä tavanomaisesta toiminnasta tai siihen liittyvästä suhdetoiminnasta
  • palkkoihin ja palkkioihin siltä osin, kuin ne ylittävät vastaavasta tehtävästä yleisesti maksettavan palkan ja palkkion määrän
  • muihin palkkaukseen kuuluviin kustannuksiin kuin lakisääteisistä tai työnantajaa velvoittavasta työehtosopimuksesta johtuviin kustannuksiin
  • matkakustannuksiin siltä osin, kuin ne ylittävät määrän, joka korvattaisiin matkan suorittamisen aikana voimassa olevan valtion matkustussäännön mukaan
  • sellaisen työntekijän palkkauksesta aiheutuviin kustannuksiin, joka ei ole tukea haettaessa ollut hakijan vakinaisen viran haltija tai toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa oleva työntekijä, jos hankkeen työntekijän työpanos koko hankkeen alkuperäisessä tukipäätöksessä hyväksytyllä toteuttamisajalta ylittää yhden henkilötyövuoden eikä kyseinen virka tai toimi ole ollut julkisesti haettavana
  • virkamiehen matkakustannuksiin ja kokouspalkkioihin, jos tehtävä kuuluu virkamiehen viranhoitoon.

Kuka voi saada tukea?

Tukea yleishyödylliseen investointihankkeeseen voi saada julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, kuten oppilaitos, järjestö, kyläyhdistys tai osuuskunta.

Tukea ei voida myöntää, jos:

  • tuenhakija / tuensiirron saaja / omistus- tai määräämisvaltainen henkilö / tuenhakijaan kytkeytyvä rekisteröity yritys tai yhteisö on osoittanut ilmeistä piittaamattomuutta tuen ehtojen noudattamisessa hakuvuonna tai kolmen hakemista edeltäneen kalenterivuoden aikana
  • tuen myöntämisen edellytykset on luotu keinotekoisesti
  • tuenhakija / tuensiirron saaja / omistus- tai määräämisvaltainen henkilö / tuenhakijaan kytkeytyvä rekisteröity yritys tai yhteisö on laiminlyönyt olennaisesti lakisääteisiä velvoitteita tai kyseessä on muita olennaisia maksuhäiriöitä hakuvuonna tai kolmen hakemista edeltäneen kalenterivuoden aikana
  • tuenhakija on vaikeuksissa oleva yritys*
  • tuenhakijalla on Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys.

*Kun tuki myönnetään vähämerkityksisenä tukena ei vaikeuksissa olevan yrityksen status ole este tuen myöntämiselle. TEM: Vaikeuksissa olevan yrityksen tukemisen rajoitukset ja määritelmä EU:n valtiontukisäännöissä

Tuen määrä

Voit saada tukea investointiin korkeintaan 65 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä, kohtuullisista kustannuksista.

Tarvitset hankkeeseen myös omaa rahaa. Tuki maksetaan jälkikäteen, joten tarvitset hankkeeseen väliaikaisrahoitusta ennen kuin saat tuen tilillesi.

Tuen ehdot

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että sinulla on riittävät taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset hankkeen toteuttamiseen. Organisaatiosi tavanomaista toimintaa ei tueta.

Et voi saada tukea sellaisiin toimenpiteisiin, joihin saat muuta julkista tukea.

Sinun on laadittava hankesuunnitelma voidaksesi saada tukea.

Vain sellaisia investointeja tuetaan, joista saatava hyöty ohjautuu alueen asukkaille ja muille toimijoille, kuten erilaisille yhteisöille ja ihmisille. Investoinnin kohteen tulee pääsääntöisesti olla alueen asukkaiden ja toimijoiden käytettävissä.

Jos toteutat investoinnin sellaiseen kohteeseen, joka ei ole omassa hallinnassasi, hanki kohteen omistajalta ja tarvittaessa haltijalta kirjallinen suostumus investointiin ja siihen, että investointi on alueen asukkaiden ja toimijoiden käytettävissä. Varmista, että käyttöoikeus investointiin säilyy. Jos saat tukea rakentamisinvestointiin, vakuuta investointikohde vähintään siihen saakka, kunnes tuki on maksettu kokonaan.

Investoinnin kohde tulee olla käytettävissä vähintään viisi vuotta tuen viimeisen erän maksamisesta. Erityisestä syystä omaisuuden käyttöajaksi voidaan tukipäätöksessä määrätä enintään kymmenen vuotta.

Jos hankit tuella rakennuksen tai rakennuksen maapohjineen, rakennuksen tai kiinteistön kauppahinta ei saa ylittää sen käypää arvoa. Hankittavan rakennuksen tulee soveltua siihen tarkoitukseen, mihin se hankitaan tai olla kohtuullisin kustannuksin muutettavissa sellaiseksi. Rakennuksen tulee aiotussa käyttötarkoituksessaan täyttää lainsäädännön vaatimukset.

Jos hankkeen toteuttaa joku muu kuin tuenhakija, hakija ei saa olla esteellinen hankkeen toteuttajaan nähden.

Talkootyötä voidaan hyväksyä hankkeen kustannuksena.

EU:n maaseuturahaston rahoittamana voidaan tukea vain investointeja, joiden hyväksyttävät kustannukset ovat korkeintaan miljoona euroa.

Vesihuoltoinvestoinnilla tulee olla yhteys kansalliseen vesihuoltouudistukseen.

Näin haet tukea

Etelä-Savon ELY-keskuksen valtakunnallinen vesihuoltoyksikkö neuvoo hakemisessa: yksikön päällikkö Jyrki Lammila, jyrki.lammila(at)ely-keskus.fi.

  1. Ota ensin yhteyttä ELY-keskukseen tai Leader-ryhmään ja esitä ideasi: hae yhteystiedot täältä. ELY-keskuksen ja Leader-ryhmän asiantuntijat neuvovat hakemuksen tekemisessä.
  • Keskustele ennen hakemuksen tekemistä ELY-keskuksen tai Leader-ryhmän kanssa, mistä toimenpiteestä hankkeesi voitaisiin rahoittaa.
  • Keskustele ELY-keskuksen tai Leader-ryhmän kanssa myös siitä, mikä on hankkeellesi sopivin kustannusmalli. ELY-keskus tekee lopullisen päätöksen kustannusmallista. Et voi vaihtaa kustannusmallia kesken hankkeen. Lisätietoa kustannusmalleista
  • Sovi ennen hakemuksen laatimista hankkeelle tulevasta muusta rahoituksesta ja varaa omarahoitusosuus. Varaa hankkeelle myös riittävästi osaavia toteuttajia.
  1. Tee hakemuksesi sähköisesti Hyrrä-asiointipalvelussa. 

Hyrrä-asiointipalvelu

  • Hankkeen julkinen tiivistelmä
  • Hakijan esittely ja hankkeen resurssit
  • Hankkeen tarve, tausta, kohderyhmä, hyödynsaajat ja toteutusalue
  • Hankkeen laajempi viitekehys
  • Hankkeen toteutus, aikataulu ja riskit
  • Hankkeen tavoitteet, tulokset, vaikutukset sekä seuranta ja raportointi
  • Hankkeen viestintä
  • Toiminnan jatkaminen ja tuen kohteen ylläpitosuunnitelma
  • Ympäristö- ja ilmastovaikutusten huomiointi ja kestävän kehityksen edistäminen.
  • Vain koulutus- ja tiedonvälityshankkeissa: Kuvaa henkilöstön tai koulutuksen toteuttajan valmiuksia, ammattitaitoa ja pätevyyttä hankkeen aiheeseen liittyen. Kuvaa lisäksi henkilöstölle tarjottavaa säännöllistä koulutusta hankkeen tehtävien hoitamiseen liittyen.
  • Vain maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinneissa: Kerro markkinasta, kilpailutilanteesta ja kilpailijoistasi.
  • Lisäkysymys hankkeille, jotka edistävät vesienhoitosuunnitelmien tavoitteiden toteutumista: Ilmoita, minkä alueen vesienhoitosuunnitelman tavoitteita hanke edistää.

Hakemuksella kysytään hankkeen toteuttamisesta hankesuunnitelman ohella tietoja osioittain, jotka vaihtelevat hanketyypistä riippuen.

Osiot ovat:

  • Hakijan kumppanit hankkeessa
  • Hankkeeseen osallistuvat yritykset
  • Kustannukset ja rahoitus
  • Muu julkinen tuki
  • Kustannusten kohtuullisuus
  • Luvat ja ilmoitukset
  • Seurantatiedot
  • Hakemuksen lisätiedot ja muut liitteet.
  1. Voit aloittaa hankkeen toteuttamisen, kun olet lähettänyt hakemuksesi. Hankkeesi rahoitus varmistuu kuitenkin vasta, kun saat päätöksen – siihen saakka toteutat hanketta omalla riskilläsi.

Kun olet lähettänyt hakemuksesi

Rahoitettavien hankkeiden valinta

ELY-keskukset valitsevat rahoitettavat hankkeet valintajaksoittain. Jatkuvan haun lisäksi voidaan järjestää erillisiä teemahakuja. Myös valtakunnallisia hankkeita voi hakea vain erillisissä hauissa.

Haku jaksolle päättyy aina jakson päättymispäivänä klo 23.59, riippumatta siitä, onko kyseessä arki- tai pyhäpäivä tai viikonloppu.

Vuosien 2024–25 valintajaksot ELY-keskuksissa:

  • 1.5.–30.9.2024
  • 1.10.2024–31.1.2025
  • 1.2.–30.4.2025
  • 1.5.–30.9.2025.

Jos haet tukea Leader-ryhmästä, kysy valintajaksoista omasta Leader-ryhmästäsi. Leader-ryhmillä on omat valintajaksonsa.

ELY-keskukset ja Leader-ryhmät käyttävät valintaperusteita valitessaan rahoitettavia hankkeita. Rahoitettaviksi valitaan ne hankkeet, jotka täyttävät valintaperusteet parhaiten. Valintaperusteet varmistavat, että hakijoita kohdellaan tasapuolisesti.

Hankkeen käynnistäminen

Voit aloittaa hankkeen toteuttamisen, kun olet lähettänyt hakemuksesi. Toteutat hanketta omalla riskilläsi siihen saakka, kunnes saat rahoituspäätöksen.

Tarvittaessa voit olla yhteydessä ELY-keskukseen tai Leader-ryhmään jo ennen kuin hakemuksesi on otettu käsittelyyn. Kun hakemuksesi on otettu viranomaiskäsittelyyn, saat siitä ilmoituksen ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen. Hakemuksen käsittelyyn ja täydentämiseen liittyvissä asioissa voit tällöin ottaa yhteyttä hakemuksen käsittelijään. Käsittelijän yhteystiedot ovat käsittelyynottoilmoituksessa.

Kun saat päätöksen tuen myöntämisestä, lue huolellisesti saamasi päätös, sillä se sisältää tärkeää tietoa sinulle myönnetyn tuen ehdoista.

ELY-keskus tai Leader-ryhmä voi kutsua hankkeen edustajan hankkeen alussa aloituspalaveriin, jossa käydään läpi rahoitusta koskevat ehdot ja ohjeet.

Aseta hankkeelle tarvittaessa ohjausryhmä. Valtakunnalliselle ja alueiden väliselle hankkeelle ohjausryhmä on pakollinen. Lisäksi ohjausryhmä on pakollinen sellaiselle laaja-alaiselle hankkeelle, jonka hyväksyttävät kustannukset ovat vähintään 300 000 euroa ja johon myönnetään tukea 100 prosenttia.

Ohjausryhmä voidaan asettaa myös muuta hanketta varten, jos:

  • hankkeen hyväksyttävät kustannukset ovat vähintään 50 000 euroa
  • hankkeella on laajoja vaikutuksia yritystoimintaan, alueen yrittäjien toimintaedellytyksiin tai alueelliseen hyvinvointiin.

Painavasta syystä ohjausryhmä voidaan asettaa myös muunlaiselle hankkeelle.

Ohjausryhmä seuraahankkeen etenemistä ja tavoitteiden toteutumista. Pidä pöytäkirjaa ohjausryhmän kokouksista.

Ohjausryhmään voi nimetä vain henkilön, joka antaa siihen kirjallisen suostumuksensa. Ohjausryhmässä on aina rahoittajan eli ELY-keskuksen edustaja ja Leader-ryhmän rahoittamissa hankkeissa lisäksi Leader-ryhmän edustaja.

Hankkeen toteuttaminen

Ohjeita hankkeen toteuttajalle

Muutokset hankkeen toteuttamisessa

Jos hankkeeseen on tulossa muutoksia, keskustele niistä ELY-keskuksen tai Leader-ryhmän kanssa.
Jos muutos on merkittävä, tee siitä muutoshakemus. Kun olet lähettänyt muutoshakemuksesi, kustannuksia voi syntyä muutoksen osalta omalla riskilläsi. Vasta muutospäätöksen saatuasi voit olla varma, että muutoksen mukaiset kustannukset ovat tukikelpoisia.

Viestintä

Rahoittaja edellyttää, että kerrot saamastasi tuesta tukipäätöksen ehtojen ja viestintäohjeen mukaisesti esimerkiksi hankkeen mahdollisilla verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavilla ja muussa viestintämateriaalissa. Tärkeintä on, että EU:n rooli rahoittajana käy ilmi.

Jokaiselle kehittämishankkeelle luodaan automaattisesti oma hankekortti Maaseutuverkosto.fi:n hankerekisteriin. Hankekorttiin tulee tietoja Hyrrään syötettyjen julkisten tietojen pohjalta ja hankkeen yhteyshenkilönä pääset niitä muokkaamaan. Hankekortti voi toimia myös hankkeen verkkosivuna. Lisätietoja

Tuen maksaminen

Maksun hakeminen

Tarvitsetko apua?

Etelä-Savon ELY-keskuksen valtakunnallinen vesihuoltoyksikkö neuvoo hakemisessa: yksikön päällikkö Jyrki Lammila, jyrki.lammila(at)ely-keskus.fi.

Sivu on viimeksi päivitetty 28.11.2024