14.4.2023 Vuoden 2023 oppaan julkaisun aikataulu ei ole vielä varmistunut. |
Lukijalle
Tämä opas on maatalousyrittäjille tarkoitettu yhteenveto maataloustuotannon kirjaamisvaatimuksista. Oppaaseen on koottu maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan maataloustuotantoa koskevat Ruokaviraston ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) toimialojen kirjaamisvaatimukset sekä vuosittaiset ilmoitusvelvoitteet Manner-Suomessa. Lisäksi oppaassa on ympäristöministeriön hallinnonalan kirjaamisvaatimuksista mukana nitraattiasetuksesta johtuvat vaatimukset. Vaatimukset perustuvat voimassa oleviin säädöksiin ja ohjeisiin.
Perehdy tämän oppaan lisäksi huolellisesti vuosittaiseen viljelijätukien hakuoppaaseen ja muihin oppaisiin sekä sitoumusehtoihin, jotka sisältävät enemmän tietoja lainsäädännöstä ja tukien vaatimuksista maatalousyrittäjälle.
Vaatimukset on koottu oppaaseen siten, että ensin esitellään kasvintuotantoon liittyvät vaatimukset ja sen jälkeen eläintuotannon vaatimukset. Osa vaatimuksista koskee kaikkia maatalousyrittäjiä, osa puolestaan liittyy maataloustukien ehtoihin.
Sekä kasvintuotanto-osiossa että eläintuotanto-osiossa on ensin tavanomaista tuotantoa koskevat vaatimukset ja kummankin osion lopussa luomutuotantoa koskevat lisävaatimukset.
Huomaa, että opas ei sisällä porotalouden eikä vesiviljelyn, kuten kalatalouden, kirjaamisvaatimuksia.
Kirjaamisvaatimusten mukaisia muistiinpanoja, tositteita ja asiakirjoja ei tarvitse säilyttää yhdessä kansiossa tai tiedostossa. Vaadittavat tiedot voivat olla tallennettuna sähköisesti tai paperilla ja sijaita eri tietolähteissä. Niiden ei tarvitse muodostaa omaa erillistä kokonaisuutta. Monet kirjaamisvaatimuksista täyttyvät, kun säilytät osto- ja myyntitositteet, lohkokohtaiset muistiinpanot, teurastustiedot, tarkastuspöytäkirjat ja näytteiden tutkimustulokset. Jos olet tallentanut tietoja kirjaamisvaatimusten vaatimalla tarkkuudella tilan laatujärjestelmään, eläinten terveydenhuollon seurantajärjestelmään tai verokirjanpitoon, ei niitä tarvitse kirjata toistamiseen. Täydennä kuitenkin näistä järjestelmistä puuttuvat kirjaamisvaatimusten mukaiset tiedot muihin muistiinpanoihin. Säilytä kirjaamisvaatimusten mukaisia tietoja siten, että valvontaviranomainen voi ne tarvittaessa tilakäynnillä helposti tarkastaa.
Kirjanpitotiedoista on sinulle hyötyä tilan toiminnan suunnittelussa ja seurannassa. Kirjanpito ja sen säilyttäminen on monen eri tuen maksamisen ehtona. Tarvitset kirjanpitotietoja myös toimittaessasi eläimiä teuraaksi. Lisäksi kirjanpidolla pyritään varmistamaan eläinten, rehujen ja elintarvikkeiden jäljitettävyys, mikä on tärkeää esimerkiksi selvitettäessä mahdollista elintarvike- tai rehuvälitteistä epidemiaa tai ongelmaa. Myös täydentävien ehtojen valvonnassa tarkastetaan tilan kirjanpitoa.
Lisätietoja oppaan vaatimuksista saat Ruokavirastosta. Lisätietoja voit kysyä myös alueellisista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista, aluehallintovirastoista sekä kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisilta ja kuntien elintarvikevalvontaviranomaisilta.
Jos olet vasta aloittamassa maataloustuotantoa tai muuttamassa tuotantoa, on sinun tehtävä myös maataloustuotannon aloittamiseen liittyviä ilmoituksia tai tuotannon muutosilmoituksia. Näitä ilmoituksia ei ole lueteltu tässä oppaassa.
Tilakohtaista neuvontaa monista tämän oppaan vaatimuksista voit saada esimerkiksi maatilojen neuvontajärjestelmään kuuluvilta neuvojilta (Maatilojen neuvonta (Neuvo2020)). Maksettavaksesi jää vain arvonlisäveron osuus neuvonnan kustannuksista, koska neuvontajärjestelmää rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman varoista.
Uutta 2022
Maataloustuotannon kirjaamisvaatimuksiin on tullut joitain muutoksia taulukoihin 5, 7, 12-14, 18-21, 23-27, 30 ja 32.
Kertaa kirjaamisvaatimukset oppaasta.
1. Kasvintuotanto
Kasvintuotannon kirjaamisvaatimukset esitellään niin, että ensin ovat lohkokohtaisten muistiinpanojen vaatimukset ja sen jälkeen tilakohtaiset vaatimukset. Lopuksi esitetään luomutuotannon vaatimukset. Osaan taulukoista on merkitty rastit kohtiin ”kaikkia koskeva”, ”täydentävät ehdot” ja ”ympäristösitoumus”.
- Rasti kohdassa ”kaikkia koskeva” merkitsee, että sinun tulee täyttää kyseinen vaatimus, vaikka et hakisikaan maataloustukia.
- Rasti kohdassa ”täydentävät ehdot” merkitsee, että vaatimus on maataloustukien täydentävien ehtojen järjestelmään kuuluva ehto. Täydentävät ehdot ovat vaatimuksena EU:n suorissa (perustuki, viherryttämistuki, nuoren viljelijän tuki, eläinpalkkiot ja peltokasvipalkkio) ja osarahoittamissa tuissa (ympäristökorvaus, luonnonhaittakorvaus, eläinten hyvinvointikorvaus ja luonnonmukaisen tuotannon korvaus) sekä osittain kansallisissa viljelijätuissa (pohjoinen hehtaarituki, yleinen hehtaarituki ja nuorten viljelijöiden tuki).
- Rasti kohdassa ”ympäristösitoumus” merkitsee, että vaatimus on osa ympäristökorvauksen ympäristösitoumusta.
1.1 Lohkokohtaiset muistiinpanot
Monet kasvintuotannon kirjanpidon vaatimukset täyttyvät, jos ylläpidät ajantasaisia lohkokohtaisia muistiinpanoja. Voit säilyttää ja tallentaa eri lähteistä koottavat tiedot erikseen omina asiakirjoina tai karttoina. Lohkokohtaisilla muistiinpanoilla osoitat, että olet noudattanut ehtoja. Merkitse lohkokohtaisiin muistiinpanoihin lohkon perustiedot ja tiedot vuosittaisista viljelytoimenpiteistä joka vuosi.
Taulukkoon 1 on koottu lohkokohtaiset kirjaamisvaatimukset. Taulukossa on kaikkia viljelijöitä koskevat lohkokohtaiset kirjaamisvaatimukset sekä täydentäviin ehtoihin ja ympäristökorvaukseen liittyvät lohkokohtaiset kirjaamisvaatimukset. Samaa tietoa ei ole tarpeen kirjata lohkomuistiinpanoihin kahdesti, vaan yhdellä merkinnällä katat eri vaatimukset. Jos olet luomuviljelijä, lue näiden vaatimusten lisäksi luomutuotantoon liittyvät kasvintuotannon kirjaamisvaatimukset luvusta 1.4 Luonnonmukainen kasvinviljely. Taulukossa 1 olevat ympäristökorvauksen ympäristösitoumuksen kirjaamisvaatimukset sisältävät sekä perustason että tilakohtaisen toimenpiteen muistiinpanot, jotka koskevat kaikkia lohkoja.
Taulukkoon 2 on koottu ympäristösitoumuksen lohkokohtaisten toimenpiteiden kirjaamisvaatimukset.
Taulukkoon 3 on koottu ympäristösopimusten kirjaamisvaatimukset (esimerkiksi kosteikkojen hoito tai maatalousluonnon monimuotoisuuden ylläpito).
Ympäristösitoumus on viisivuotinen. Jos sinulla on ympäristösitoumus, kirjaa tiedot sitoumuskauden alusta lähtien. Sitoumuskausi on alkanut 1.5.2015 ja keväällä 2022 jatkettava sitoumuskausi päättyy 30.4.2023. Säilytä koko sitoumuskauden kirjanpitoa sitoumuskauden jälkeen neljä vuotta.
Taulukko 1. Lohkokohtaiset kirjaamisvaatimukset
Merkitse lohkokohtaisiin muistiinpanoihin | Kaikkia koskeva |
Täydentävät ehdot |
Ympäristö-sitoumus | Säilytysaika vähintään |
Lohkon tunnus ja pinta-ala | - | - | X | Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Maalaji | X | X | X |
5 vuotta Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Kalkitus (käytetty tuote, levitysmäärä ja levitysaika) | - | - | X | Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Lohkolla toteutetut ympäristönhoito- ja vastaavat toimenpiteet (esim. pientareilla tehdyt toimenpiteet, kastelu, salaojitus ja valtaojien kaivuu) | - | - | X | Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Lohkon muokkauspäivä ja -tapa | - | - | X | Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Kylvö- ja istutuspäivä | - | - | X | Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Kasvilaji ja siemen- tai taimimäärä * Viherryttämistuen ekologiseksi alaksi ilmoitetusta typensitojakasvin seoskasvustosta käytetyt siemenlajit ja niiden osuudet kylvösiemen-seoksen painosta. |
X* | - | X |
Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta *Hakuvuosi ja |
Satotaso tarpeellisine perusteluineen (Perustelut vaaditaan vain, jos olet tehnyt ympäristösitoumuksen) | X | X | X |
5 vuotta Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta. |
Sadonkorjuun tai niiton päivämäärä Sadonkorjuun tai niiton päivämäärän kirjaaminen koskee kaikkia maatalousyrittäjiä silloin, kun lohkolla on käytetty muuta eläinperäistä lannoitetta kuin lantaa, ja kun tällaisen lohkon kasvillisuutta kerätään rehuksi. |
X | - | X |
2 vuotta Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden |
Laidunnus Laidunnuksen päivämäärän kirjaaminen koskee kaikkia maatalousyrittäjiä silloin, kun lohkolla on käytetty muuta eläinperäistä lannoitetta kuin lantaa, ja kun tällaista lohkoa laidunnetaan. |
X | - | X |
2 vuotta
|
Suoja- ja monimuotoisuuskaistojen perustaminen ja niillä tehtävät hoitotoimenpiteet ja muut tapahtumat:
|
- | - | X | Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Pohjavesialueella käytetty kesantopellon siemenseos (lajit ja niiden osuus siemenseoksessa) | - | X | - | Hakuvuosi ja seuraavat 4 vuotta |
Valitun lohkokohtaisen toimenpiteen ja ympäristösopimuksen ehdoissa edellytetyt asiat (katso nämä vaatimukset tarkemmin taulukosta 2 ja 3) | - | - | X | Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Lannoituspäivä tai -päivät | X | X | X |
5 vuotta Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Väkilannoitteiden ja orgaanisten lannoite-valmisteiden lajit ja määrät | X | X | X |
5 vuotta Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Lohkolle levitetyn typen määrä | X | X | X |
5 vuotta Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Lohkolle levitetyn fosforin määrä ** Merkitse 5 vuoden lannoituskauden alkaminen lohkomuistiinpanoihin. |
X** | - | X |
5 vuoden tasausjakson ajan |
Tarvittaessa merkintä fosforintasauksen alkamisesta ja tasausvuodesta. | - | - | X | Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Kasvinsuojeluaineen täydellinen nimi | X | X | X |
3 vuotta Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Kasvinsuojeluaineen käyttöajankohta | X | X | X |
3 vuotta Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Kasvinsuojeluaineen käyttömäärä | X | X | X |
3 vuotta Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Kasvinsuojeluaineen käyttökohde (eli viljelykasvi ja pinta-ala, jolle ainetta on käytetty) | X | X | X |
3 vuotta Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Havaitut taudit ja tuholaiset | - | - | X | Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Syy kasvinsuojeluaineiden käyttöön eli oletko tehnyt päätöksen torjunnasta rikkakasvien, kasvitautien, kasvitaudeille otollisten olosuhteiden, havaitun tautitilanteen tai tuhoeläinten takia tai oletko käyttänyt kasvunsäädettä havaitun laontorjuntatarpeen takia. Voit myös luetella torjunta-päätökseen johtaneet havaitut rikkakasvit, tuhoeläimet tai kasvitaudit. | - | - | X | Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Muut toteutetut kasvinsuojelutoimenpiteet | - | - | X | Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Taulukko 2. Ympäristösitoumuksen lohkokohtaisten toimenpiteiden ehdoissa edellytetyt
kirjaamisvaatimukset.
Ympäristösitoumuksen lohkokohtainen toimenpide |
Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
Lietelannan sijoittaminen peltoon |
|
Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen |
|
Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Valumavesien hallinta |
|
Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Suojavyöhykkeet |
|
Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Monivuotiset ympäristönurmet |
|
Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Luonnonhoitopelto-nurmet, viherlannoitusnurmet, kerääjäkasvit, saneerauskasvit ja monimuotoisuuspellot |
|
Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvisuojelu |
|
Ympäristö-sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Taulukko 3. Ympäristösopimusten ehdoissa edellytetyt kirjaamisvaatimukset
Sopimuksen nimi | Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
Kurki-, hanhi- ja joutsenpellot |
|
Ympäristösopimuskausi ja sopimuskauden jälkeen 4 vuotta |
Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito |
|
Ympäristösopimuskausi ja sopimuskauden jälkeen 4 vuotta |
Kosteikkojen hoito |
|
Ympäristösopimuskausi ja sopimuskauden jälkeen 4 vuotta |
Alkuperäiskasvilajikkeen ylläpito | Säilytä Ruokaviraston (aikaisemmin Eviran) ylläpitopäätös.
|
Ympäristösopimuskausi ja sopimuskauden jälkeen 4 vuotta |
1.2 Tilakohtaisesti tehtävät muistiinpanot ja vuosittaiset ilmoitusta vaativat asiat
Luvussa kerrotaan tilakohtaisesti tehtävistä muistiinpanoista sekä vuosittaisista ilmoitusta vaativista asioista. Taulukossa 4 on lueteltu asiakirjat, jotka on säilytettävä tilalla tai jotka vaativat ilmoituksen tekemistä. Jos olet luomuviljelijä, lue luomutuotantoon liittyvät lisävaatimukset luvusta 1.4 Luonnonmukainen kasvinviljely.
Taulukko 4. Tilalla säilytettävät asiakirjat ja vuosittaista ilmoitusta vaativat asiat
Asiakirja tai ilmoitus | Kaikkia koskeva |
Täydentävät ehdot | Ympäristö- sitoumus |
Säilytysaika vähintään |
Voimassa oleva lanta-analyysi (Jos tilallasi syntyy ja/tai käytät lantaa yli 25m3 vuodessa / lantalaji) |
X | X | X |
5 vuotta Ympäristösitoumuskausi ja sitoumuskauden |
Asiakirja (esim. lasku/ kuormakirja/tuoteseloste), josta voidaan todeta käytetty lannoite ja sen ravinnesisältö ja tarvittaessa kuiva-ainepitoisuus | X* | X* | X* |
4 vuotta hakuvuoden jälkeen Ympäristösitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Käyttämäsi lannoitevalmisteen tuoteseloste/muu asiakirja, josta voi todeta tuotteen kadmium-pitoisuuden | X** | - | - | 1 vuosi |
Hukkakauran torjuntasuunnitelma (jos sellainen on tehty) |
X | X | - | Suunnitelman voimassaolon ajan |
Viljavuustutkimus Huolehdi, että sinulla on voimassa oleva viljavuustutkimus |
- | - | X | Ympäristösitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Viljelysuunnitelma Tee joka vuosi viljelysuunnitelma |
- | - | X | Ympäristösitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Kasvinsuojelu Säilytä kasvinsuojeluaine-kirjanpidon (katso kirjanpitovaatimukset taulukosta 1) lisäksi kasvinsuojeluaine-tutkintotodistus ja todistus ruiskuntestauksesta. Tutkintotodistus on voimassa viisi vuotta sen myöntämisestä ja ruiskuntestaustodistus kolme vuotta ruiskun testaamisesta. |
X | - | X |
Todistuksen voimassaolon ajan Ympäristösitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Tee ympäristösitoumuksen syysilmoitus lokakuun loppuun mennessä
|
- | - | X | - |
Ilmoitus kuivalannan ja pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastoinnista aumassa ja kompostin jälkikypsytyksestä aumassa
|
X | - | - | - |
Ilmoitus lannan levittämisestä poikkeustilanteissa
|
X | - | - | - |
Tee ilmoitus Ruokavirastoon, jos tuot maahan lannoitteita tai valmistat orgaanisia lannoitevalmisteita, lomakkeet täällä. | - | - | - | - |
* Vaaditaan typen osalta
** Kadmium (Cd) -pitoisuus tarvitaan sallitun enimmäiskuorman osoittamiseen. Mikäli tietoa ei ole, laskennassa käytetään tuotteen suurinta sallittua Cd-pitoisuutta.
1.2.1 Biosidit eli haitallisten eliöiden torjunta-aineet
Taulukko 5. Biosideihin liittyvät kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva |
Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Pidä kirjaa desinfiointiaineiden ja tuhoeläinmyrkkyjen käytöstä elintarvikkeiden ja rehujen käsittely- ja varastointitiloissa sekä kuljetus-, siirto- ja punnitusvälineiden sekä säilytysastioiden käsittelyssä. Kirjanpidoksi riittää esimerkiksi ostokuitit tai tuholaistorjuntayritykseltä torjuntakäynneistä saadut raportit, jos niissä on kirjanpidossa vaaditut tiedot eli käytetyn biosidin:
|
x | x | 1 vuosi |
1.2.2 Rehuntuotanto
Rehuja ovat eläinten ruokintaan tarkoitetut aineet ja tuotteet, esimerkiksi viljat, heinät, erilaiset rehuseokset, rehun lisäaineet ja niiden seokset eli esiseokset, joita ovat monet säilörehun säilöntäaineet.
Vaatimus rehukirjanpidosta koskee kaikkia tuottajia, jotka viljelevät kasveja rehuksi. Poikkeuksena rehukirjanpitoa ei edellytetä kotoiseen käyttöön tarkoitetuista rehuista, jotka käytetään muiden kuin elintarviketuotantoeläinten, kuten lemmikkieläinten, tai yksityiseen kotikäyttöön tarkoitettujen elintarviketuotantoeläinten ruokinnassa. Katso eläinten ruokintaan ja rehujen sekoitukseen liittyvät vaatimukset osiosta 2.1.3 Eläinten ruokinta, rehujen sekoitus ja valmistus.
Rehukirjanpidoksi riittää rehujen osto- ja myyntitositteiden (verokirjanpito), tilalla tuotettujen rehujen lohkokohtaisten muistiinpanojen (lohkokortit) ja rehuista mahdollisesti esimerkiksi viranomaisvalvonnassa tai myyntitilanteessa otettujen näytteiden tutkimustodistusten säilyttäminen, kun niistä löytyvät alla taulukossa 6 olevat tiedot. Vaihtoehtoisesti voit kirjata rehujen tiedot esimerkiksi Ruokaviraston verkkosivuilta löytyvään rehukirjanpidon mallilomakkeeseen.
Taulukko 6. Rehuntuotannon (rehukasvien viljelyn) kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Tilalle hankittu rehu:
|
X | X | 5 vuotta |
Tilalta luovutettu rehu:
|
X | X | 5 vuotta |
Tilalla tuotettu rehu:
|
X | X | 5 vuotta |
Rehuista otettujen näytteiden tulokset | X | X | 5 vuotta |
Tilalle ostetun tai tilalla tuotetun rehuerän rehuvaraston tunniste, esimerkiksi ”laakasiilo 3”.
|
X | - | 5 vuotta |
Jos harjoitat tilalla myös muuta rehualan toimintaa kuin rehukasvien viljelyä (alkutuotannon toimintaa), esimerkiksi puristat rypsiä tai tarjoat rehun kuljetus- tai varastointipalveluita, huomioi rehulainsäädännöstä tulevat muut kirjaamis- ja ilmoitusvaatimukset sekä vaatimukset säilytettävistä asiakirjoista.
Lisätietoja: Muu rehualan toiminta.
1.2.3 Kasveista ja sienistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotanto
Kasveista ja sienistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotannolla tarkoitetaan esimerkiksi kasvisten, hedelmien, marjojen sekä viljan ja sienten viljelyä ja sadonkorjuuta elintarviketarkoituksiin.
Taulukko 7. Kasveista ja sienistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotantoon liittyvät kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimukset | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Säilytä kastelu-, pesu- ja jäähdytysveden tutkimustulokset:
|
X | X | Säilytä aina viimeisin tutkimustodistus |
Kirjaa ja säilytä tilalta toimitetuista kasveista ja sienistä saatavista tuotteista ainakin seuraavat tiedot**:
|
X | X | 1 vuosi |
Kirjaa sellaisten tautien ja haittaeläinten esiintyminen tilalla, jotka voivat vaikuttaa kasveista ja sienistä saatavien elintarvikkeiden turvallisuuteen:
|
X | - | 1 vuosi |
Kasveista ja sienistä saatavien elintarvikkeiden tuotantoon liittyvien ihmisten terveydelle merkityksellisten tutkimusten tulokset.
|
X | X | 1 vuosi, säilytä aina myös viimeisin tutkimustodistus |
* Jos tilasi vesi tulee vesilaitokselta tai vesiosuuskunnalta, riittää, että osoitat olevasi liittynyt vesilaitoksen verkostoon, esimerkiksi laskun avulla.
** Lisäksi tilalta toimitettavien elintarvikkeiden pakkauksissa ja tuotteiden saateasiakirjoissa on jäljitettävyyden varmistamiseksi oltava ainakin: tuotteen nimi, alkuperämaa, erätunnus sekä viljelijän nimi ja osoite.
Kaupan pitämisen erityisvaatimusten alaisten kasvisten pakkauksissa ja saateasiakirjoissa on mainittava tapauksen mukaan kaupan pitämisen erityisvaatimusten edellyttämät merkinnät laatuluokasta, lajikkeesta tai kaupallisesta tyypistä.
Kaupan pitämisen erityisvaatimuksia sovelletaan seuraaville tuotteille/tuoteryhmille: omenat, sitrushedelmät (sitruunat, mandariinit, satsumat, klementiinit, appelsiinit), kiivit, salaatit (kähärä- ja siloendiivit; pois lukien ruukkusalaatit), persikat ja nektariinit, päärynät, mansikat, paprikat, viinirypäleet, tomaatit.
*** Ei ole täydentävien ehtojen vaatimus.
Taulukko 8. Puutarhatuotteiden varastointituen kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
Jos haet varastointitukea, ylläpidä varastokirjanpitoa varastossa olevista puutarhatuotteista ajalla 1.11.–31.12. tukihakuvuonna. |
4 vuotta hakuvuoden jälkeen |
1.3 Siementen, taimiaineiston sekä ruukku- ja ryhmäkasvien
tuottajat
Siementen ja taimien tuottajilta edellytetään lohkokohtaisten muistiinpanojen tekemistä ja säilyttämistä (ks. luku 1.1 Lohkokohtaiset muistiinpanot). Lisäksi on joitain kirjaamisvaatimuksia, joita edellytetään erityisesti siemenviljelijöiltä (taulukko 9) ja joitain vaatimuksia, jotka koskevat taimituottajia (taulukko 10).
Siemenviljelijät
Taulukko 9. Sertifioitua siementä myyntiin tuottavan siemenviljelijän kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
|
1–6 vuotta, seuraavasti:
|
Kasvipassia käyttävät taimiaineiston sekä ruukku- ja ryhmäkasvien viljelijät
Seuraavat kirjaamisvaatimukset koskevat sinua, mikäli olet kasvipassia ja/tai taimitodistusta käyttävä
tuottaja ja tuotat:
- taimitarhakasveja
- kasvihuonekasvien taimia ammattimaiseen jatkokasvatukseen
- ruukku- tai ryhmäkasveja
Taulukko 10. Taimiaineiston tuotannon sekä ruukku- ja ryhmäkasvituotannon kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika |
Kasvintuhoojien omavalvontana tehdyt tarkastukset
|
3 vuotta |
Kasvipassitiedot vastaanotetuista* ja lähetetyistä eristä (koskee kasvipasseja myöntäviä toimijoita) | 3 vuotta |
Kasvien osto- ja myyntilähetyslistat (koskee kaikkia toimijoita) | 3 vuotta asiakirjojen päiväyksestä lukien |
Kasvierien liikkeet tuotantopaikan sisällä
|
3 vuoden ajalta |
Viljelykirjanpito taimiaineiston tuotannosta (ei koske valmiiden ruukku- ja ryhmäkasvien tuotantoa)
|
3 vuotta siitä, kun kasvit on myyty |
* Erityistä huomiota tulee kiinnittää kasvipassitietojen säilyttämiseen. Kasvipassitiedot eivät aina ole lähetyslistassa, vaan tiedot voivat olla kasvierään kiinnitettynä, jolloin ne pitää ottaa erikseen talteen.
Lisätietoja: www.ruokavirasto.fi/kasvinterveys
1.4 Luonnonmukainen kasvinviljely
Jos viljelet tilaasi luonnonmukaisen tuotannon ehtojen mukaisesti, sinua koskevat tavanomaisen
tuotannon kirjaamisvaatimusten lisäksi myös tässä luvussa mainitut kirjaamisvaatimukset. Vastaavasti huomioi tässä luvussa mainittujen vähimmäissäilytysaikojen lisäksi myös luvuissa 1.1–1.3 mainitut vähimmäissäilytysajat.
Jos osa tilastasi on tavanomaisessa tuotannossa, pidä liike- ja varastokirjanpitoa ja tee lohkokohtaisia muistiinpanoja myös tavanomaisessa tuotannossa olevasta tilan osasta. Tee muistiinpanot 7 vuorokauden kuluessa tapahtumasta.
Normaalin liikekirjanpidon lisäksi luomu edellyttää tietoa tilalle tulevista ja tilalta lähtevistä tuotantopanoksista ja tuotteista eli varastokirjanpitoa ja siitä tehtäviä yhteenvetoja eli taseita. Varastokirjanpidon tiedot voivat perustua kirjanpitotositteiden (kuten kuittien ja laskujen) lisäksi myös esimerkiksi lohkokohtaisiin muistiinpanoihin ja tuotteiden saateasiakirjoihin. Arvioi, että varastokirjanpidon tiedot vastaavat varastoissa olevia tuotemääriä. Voit tarkentaa varastossa olevat määrät myöhemmin esimerkiksi tilitystietoihin perustuen.
Taulukko 11. Luomukasvinviljelytilan kirjaamisvaatimukset
Katso yksityiskohdat: 1. Yleiset ohjeet ja kasvintuotannon ehdot (pdf)
Kirjaamisvaatimus (liikekirjanpito ja varastokirjanpito) | Säilytysaika vähintään |
Tilalle hankitut (ostetut tai saadut) tuotantopanokset (kuten lannoitteet, mukaan lukien karjanlanta, maanparannusaineet, kasvinsuojeluaineet sekä siemenet ja muu lisäysaineisto ja maataloustuotteet*):
Tilalta myydyt tai luovutetut tuotantopanokset ja maataloustuotteet:
Varastokirjanpidon tase (yhteenveto siitä, kuinka paljon tuotantopanoksia ja valmiita tuotteita on varastossa) |
Luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan kuin tuotetta on varastossa |
Kasvulohkokohtaiset muistiinpanot: Kirjaa luvussa 1.1 Lohkokohtaiset muistiinpanot mainittujen lohkomuistiinpanojen lisäksi:
|
Luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan, kun tuotetta on varastossa |
Tarvittaessa merkintä fosforintasauksen alkamisesta lohkolla ja tasausvuodesta | Luomusitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
* Huom! Varastokirjanpitoa vaaditaan myös sellaisista tavanomaisista tuotteista ja tuotantopanoksista, jotka voivat sekoittua luomutuotteiden kanssa. Jos ostat rehuviljaa luomutilan tavanomaiselle karjalle, tulee sekä luomu- että tavanomainen vilja näkyä varastokirjanpidossa.
2. Eläintuotanto
Tämän osan alussa on käsitelty elintarviketuotantoeläimiä koskevat yleiset kirjaamisvaatimukset.
Elintarviketuotantoeläimellä tarkoitetaan eläintä, josta saadaan eläimistä saatavia elintarvikkeita, kuten maitoa, munia, hunajaa tai lihaa. Ota lisäksi huomioon eläinlajikohtaiset lisävaatimukset luvusta 2.2 Eläinlajikohtaiset kirjaamisvaatimukset. Tavanomaista tuotantoa koskevat kirjaamisvaatimukset koskevat soveltuvin osin myös luomueläintuotantoa ja tarvittavat lisävaatimukset on koottu luomueläintuotantoa koskevaan lukuun 2.3. Jos kasvattamasi eläimet eivät ole elintarviketuotantoeläimiä, niitä koskevat tietojen kirjaamisvaatimukset on koottu oppaan lukuun 2.2.7 Muut tuotantoeläimet.
Kirjanpito voi olla sähköisessä muodossa. Kirjaamiseen voi käyttää tilalla käytössä olevaa eläinten terveydenhuollon seurantajärjestelmää (esimerkiksi Naseva, Sikava) tai laatujärjestelmää.
Osaan taulukoista on merkitty rastit kohtiin ”kaikkia koskeva” ja ”täydentävät ehdot”.
- Rasti kohdassa ”kaikkia koskeva” merkitsee, että sinun tulee täyttää kyseinen vaatimus, vaikka et hakisikaan maataloustukia.
- Rasti kohdassa ”täydentävät ehdot” merkitsee, että vaatimus on maataloustukien täydentävien ehtojen järjestelmään kuuluva ehto. Täydentävät ehdot ovat vaatimuksena EU:n suorissa tuissa ja osarahoittamissa tuissa (ympäristökorvaus, luonnonhaittakorvaus, eläinten hyvinvointikorvaus ja luonnonmukaisen tuotannon korvaus) sekä osittain kansallisissa viljelijätuissa.
2.1 Eläimiä pitäviä toimijoita koskevat yleiset vaatimukset
2.1.1 Eläimistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotanto
Eläimistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotannolla tarkoitetaan eläinten kasvatusta, lypsämistä ja kaikkia eläintuotannon vaiheita ennen teurastusta. Alkutuotantoa ovat esimerkiksi maidon- ja munantuotanto, lihakarjan kasvatus, hyönteisten kasvatus elintarvikkeeksi ja hunajantuotanto.
Tässä luvussa on käsitelty kaikkia elintarviketuotantoeläimiä koskevat kirjaamisvaatimukset. Katso näiden lisäksi eläinlajikohtaiset lisävaatimukset luvusta 2.2 Eläinlajikohtaiset kirjaamisvaatimukset.
Taulukko 12. Eläimistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotannon kirjaamisvaatimukset.
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Pidä kirjaa tilalle vastaanotetuista ja tilalta teurastettaviksi toimitetuista eläimistä. Kirjaamisvaatimus voidaan täyttää pitopaikan kirjanpidolla (katso luku 2.2 Eläinlajikohtaiset kirjaamisvaatimukset). | X | X | 1 vuosi |
Jos eläimeen on laitettu mikrosiru, kirjaa ylös eläimen tiedot ja mikrosirun numero. | X | - | 1 vuosi siitä, kun eläin on toimitettu tilalta |
Kun lähetät eläimiä teurastamoon, ilmoita kyseisiä eläimiä koskevat elintarvikeketjutiedot teurastamoon vähintään 24 tuntia ennen eläinten saapumista teurastamoon tai viimeistään eläinten mukana. | X | - | - |
Pidä kirjaa tilalta elintarvikkeeksi toimitetuista alkutuotannon tuotteista, kuten munista tai maidosta:
Kuluttajalle suoraan myydyistä elintarvikkeista tarvitsee kirjata vain myyty tuote ja sen kokonaismäärä sekä myyntipäivä. Ruokavirasto kuitenkin suosittelee, että raakamaitoa ostaneiden kuluttajien osalta myös nimi ja yhteystieto kirjataan, ostajien suostumuksella. |
X | X | 1 vuosi |
Eläinten terveys: (jäljitettävyys) Pidä kirjaa eläinten terveydentilasta ja sellaisten tautien esiintyvyydestä, jotka voivat vaikuttaa eläimistä saatavien tuotteiden turvallisuuteen.
Kirjaamisvaatimus voidaan täyttää säilyttämällä tiedot eläinlääkärin eläimille antamista diagnooseista esimerkiksi siemennys- ja terveyskorteissa tai eläinten terveydenhuollon seurantajärjestelmässä (esimerkiksi Naseva, Sikava). |
X | - | 1 vuosi |
Tutkimukset ja tarkastukset: Pidä kirjaa eläimistä otettujen näytteiden tai muiden diagnostisiin tarkoituksiin otettujen näytteiden, joilla on merkitystä ihmisten terveyden kannalta, tutkimusten tuloksista.
|
X | X | 1 vuosi, säilytä aina myös viimeisin tutkimustodistus, säilytä salmonellavalvonnan tuloksia 3 vuotta |
Tutkimukset ja tarkastukset: Pidä kirjaa eläinten tai eläimistä saatavien tuotteiden tarkastuksista ja niiden tuloksista. Esimerkiksi:
Kirjaamisvaatimus täyttyy, kun säilytät saamasi tarkastuspöytäkirjat, -kertomukset, -yhteenvedot tai päätökset sekä meijerin toimittamat tulokset raakamaidon bakteerija solupitoisuuksien mittauksista. |
X | X | 1 vuosi |
2.1.2 Eläinten lääkitseminen
Kaikista elintarviketuotantoeläimille annettavista lääkkeistä ja lääkerehuista on pidettävä kirjaa. Kysy tarvittaessa eläinlääkäriltä tai apteekista, onko valmiste lääke. Lähes kaikki tuotantoeläinten lääkkeet ovat reseptilääkkeitä. Lääkerehussa on aina lääkerehu-merkintä. Eläimen omistajan tai haltijan on kirjattava kaikki eläinlääkärin, omistajan, haltijan tai muun henkilön tuotantoeläimelle antamat lääkkeet ja lääkerehut.
Jos sinulla on hevosia, katso lääkitsemistä koskevista kirjaamisvaatimuksista lisäksi luvusta 2.2.6 Hevoset. Muiden tuotantoeläinten lääkitsemistä koskevat kirjaamisvaatimukset ovat luvussa 2.2.7 Muut tuotantoeläimet.
Taulukko 13. Eläinten lääkitsemiseen liittyvät kirjaamisvaatimukset (elintarviketuotantoeläin).
Kirjaamisvaatimus (Kirjaa eläimen lääkinnästä seuraavat tiedot mahdollisimman pian lääkkeiden tai lääkerehun annon jälkeen:) |
Täydentävät ehdot | Kaikkia koskeva | Säilytysaika vähintään |
1. eläimen tai eläinryhmän tunnistustiedot | x | x | 5 vuotta viimeisestä lääkkeen tai lääkerehun annosta huolimatta siitä, onko eläin elossa vai ei. |
2. lääkityksen antopäivämäärät | x | x | 5 vuotta viimeisestä lääkkeen tai lääkerehun annosta huolimatta siitä, onko eläin elossa vai ei. |
3. lääkityksen aloittaja (eläinlääkäri tai eläinlääkärin tunnusnumero, eläimen omistaja tai haltija tai näiden valtuuttama henkilö) | - | x | 5 vuotta viimeisestä lääkkeen tai lääkerehun annosta huolimatta siitä, onko eläin elossa vai ei. |
4. lääkkeen tai lääkerehun käytön syy | x | x | 5 vuotta viimeisestä lääkkeen tai lääkerehun annosta huolimatta siitä, onko eläin elossa vai ei. |
5. lääkkeen nimi | x | x | 5 vuotta viimeisestä lääkkeen tai lääkerehun annosta huolimatta siitä, onko eläin elossa vai ei. |
6. lääkkeen tai lääkerehun määrä | x | x | 5 vuotta viimeisestä lääkkeen tai lääkerehun annosta huolimatta siitä, onko eläin elossa vai ei. |
7. lääkkeelle tai lääkerehulle määrätty varoaika | x | x | 5 vuotta viimeisestä lääkkeen tai lääkerehun annosta huolimatta siitä, onko eläin elossa vai ei. |
8. lääkkeen tai lääkerehun myyjä (lääkerehun osalta vaihtoehtoisesti toimittaja). | x | x | 5 vuotta viimeisestä lääkkeen tai lääkerehun annosta huolimatta siitä, onko eläin elossa vai ei. |
Kirjaa myös ennaltaehkäisevä lääkitys, esim. matolääkitys tai rokotus sekä lääkitykset, joilla ei ole varoaikaa.
Säilytä kaikki eläinlääkärin reseptit ja muut kirjalliset selvitykset lääkkeen tai lääkerehun luovutuksesta (esim. apteekkikuitit, lääkerehun rahtikirjat).
Kun eläinlääkäri luovuttaa eläinten terveydenhuollon seurantajärjestelmään (esim. Naseva, Sikava) kuuluvalle tilalle lääkkeitä tulevan tarpeen varalle, lääkekirjanpidon on oltava sähköinen.
2.1.3 Eläinten ruokinta, rehujen sekoitus ja valmistus
Rehuja ovat esimerkiksi viljat, karkearehut, täysrehut, täydennysrehut, juottorehut, kivennäisrehut, lääkerehut, rehun lisäaineet ja niiden seokset eli esiseokset.
Elintarviketuotantoeläinten ruokinta ja rehujen sekoittaminen ovat rehualan alkutuotannon toimintaa. Rehujen sekoittamisella tarkoitetaan rehuseosten, esimerkiksi ape- tai liemirehun, tekemistä oman tilan tarpeisiin käyttämättä lisäaineita tai esiseoksia muuten kuin täydennysrehujen sisältäminä. Poikkeuksena säilörehun säilöntäaineita olevien lisäaineiden tai esiseosten käyttäminen on rehualan alkutuotannon toimintaa. Rehun valmistamisella tarkoitetaan rehuseosten tekemistä lisäaineita tai esiseoksia, kuten vitamiineja tai ureaa käyttäen. Rehun valmistamista on myös esimerkiksi rehuseosten tekeminen myyntiin. Rehun valmistus ei ole alkutuotannon toimintaa ja sitä koskevat rehualan alkutuotannon toimintaa laajemmat vaatimukset kirjattavista tiedoista ja säilytettävistä asiakirjoista*.
Vaatimus rehukirjanpidosta koskee elintarviketuotantoeläimiä pitäviä tiloja. Kirjaamisvaatimusta ei kuitenkaan ole, jos kasvatat elintarviketuotantoeläimiä vain yksityiseen kotikäyttöön.
Jos tilallasi on myös kasvien viljelyä rehuksi, katso kirjaamisvaatimukset myös kohdasta 1.2.2 Rehuntuotanto. Jos käytät lääkerehua, sitä koskevat lisäksi kaikki lääkkeiden kirjanpitoa koskevat vaatimukset: katso myös kirjaamisvaatimukset kohdasta 2.1.2 Eläinten lääkitseminen. Lääkerehun määrää aina eläinlääkäri.
Rehukirjanpidoksi riittää ostotositteiden (verokirjanpito) ja rahtikirjojen, lääkerehuista lääkekirjanpidon (täydentäen lääkekirjanpidon edellyttämillä tiedoilla) ja rehuista mahdollisesti esimerkiksi viranomaisvalvonnassa tai myyntitilanteessa otettujen näytteiden tutkimustodistusten säilyttäminen, kun niistä löytyvät alla taulukossa 14 olevat tiedot. Vaihtoehtoisesti voit kirjata rehujen tietoja esimerkiksi Ruokaviraston verkkosivuilta löytyvään rehukirjanpidon mallilomakkeeseen.
* Lisätietoa rehujen valmistuksen (muuta kuin rehualan alkutuotannon toimintaa) kirjaamis- ja ilmoitusvaatimuksista ja säilytettävistä asiakirjoista osoitteessa Ruokavirasto.fi:
Taulukko 14. Eläinten ruokinnan, rehujen sekoituksen ja valmistuksen* kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Tilalle hankittu rehu:
|
X | X | 5 vuotta |
Tilalla tuotettu rehu:
|
X | X | 5 vuotta |
Rehun käytön lopettamisaika, jos rehun käyttöön liittyy lisäaineen, esimerkiksi kokkidiostaatin, tai lääkkeen (lääkerehun**) takia varoaika | X | X | 5 vuotta |
Rehuista otettujen näytteiden tulokset. | X | X | 5 vuotta |
Tilalle ostetun tai tilalla tuotetun rehuerän rehuvaraston tunniste, esimerkiksi ”siilo 2”.
|
X | - | 5 vuotta |
Desinfiointiaineiden ja tuhoeläinmyrkkyjen käyttö ruokinta-astioiden käsittelyssä. Katso lisätietoja kirjaamisvaatimuksista luvusta 1.2.1 Biosidit eli haitallisten eliöiden torjunta-aineet | X | X | 1 vuosi |
* Lisätietoa rehujen valmistuksen (muuta kuin rehualan alkutuotannon toimintaa) kirjaamis- ja ilmoitusvaatimuksista ja säilytettävistä asiakirjoista osoitteessa Ruokavirasto.fi:
** Lääkerehujen osalta katso myös taulukko 13.
2.1.4 Kuolleet eläimet ja eläinten lopettaminen
Taulukko 15. Kuolleisiin eläimiin ja eläinten lopettamiseen liittyvät kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Pidä kirjaa kuolleiden eläinten lukumääristä. Kirjanpidon muotoa ei ole määritelty ja se voi koostua useammasta osasta, kuten esimerkiksi sähköisestä järjestelmästä (esim. eläinluettelot, Naseva tai Sikava) ja käsin pidettävästä kirjanpidosta. |
X | X | 3 vuotta sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä |
Kirjanpito eläinten lopettamiseen tarkoitettujen välineiden kunnossapidosta (maatilojen osalta koskee käytännössä turkiseläimiä ja munintansa päättäneitä kanoja). | X | - | 1 vuosi |
2.1.5 Eläimistä saatavat sivutuotteet
Eläimistä saatavia sivutuotteita ovat ne osat eläimistä ja eläimistä saatavista tuotteista, joita ei käytetä ihmisravinnoksi. Näitä ovat esimerkiksi kuolleet eläimet, entiset eläinperäiset elintarvikkeet, kompostointilaitoksiin menevä ruokajäte sekä eläinten teurastuksessa syntyvät jakeet, joita ei käytetä ihmisravinnoksi.
Pidä kirjaa eläinperäisten sivutuotteiden lähettämisestä tilalta, hävittämisestä ja käytöstä tilalla sekä sivutuotteiden vastaanottamisesta tilalle. Jos käytät sivutuotteita elintarviketuotantoeläinten rehuksi, katso kirjaamisvaatimukset myös kohdasta 2.1.3 Eläinten ruokinta, rehujen sekoitus ja valmistus.
Taulukko 16. Sivutuotteisiin liittyvät kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Sivutuotteiden lähettäminen tilalta:
|
X | - | 2 vuotta |
Sivutuotteiden polttaminen tilakohtaisessa polttolaitoksessa:
|
X | - | 2 vuotta |
Sivutuotteiden hautaaminen:
|
X | - | 2 vuotta |
Rehun valmistaminen sivutuotteista:
|
X | - | 2 vuotta |
Kettujen tai supien ruokkiminen saman lajin eläinten ruhoista valmistetulla rehulla:
jokaisesta lähetyksestä jäljitettävyyden varmistamiseksi |
X | - | 2 vuotta |
Sivutuotteiden käyttäminen lannoitteena tai maanparannusaineena:
|
X | - | 2 vuotta |
Sivutuotteiden vastaanottaminen tilalle:
|
X | - | 2 vuotta |
Kaupallinen sivutuotelaitostoiminta: Huomioi sivutuotelainsäädännöstä tulevat muut kirjaamis- ja hyväksyntä- ja rekisteröintivaatimukset. Lisätietoja Ruokavirasto.fi: Eläimistä saatavat sivutuotteet. |
X | - | - |
* Jos sivutuotteen lähettämisestä tilalta on säilytetty jäljennös rahtikirjasta tai vastaavasta ja siitä käy ilmi lähettämispäivämäärä, tietoa ei tarvitse sisällyttää kirjanpitoon.
** Jos sivutuotteen vastaanottamisesta tilalle on säilytetty jäljennös rahtikirjasta tai vastaavasta ja siitä käy ilmi aineksen alkuperäpaikka, tietoa siitä ei tarvitse sisällyttää kirjanpitoon.
2.1.6 Eläinten sisämarkkinakauppa sekä tuonti ja vienti
Jos siirrät eläimiä Suomeen muista EU:n jäsenvaltioista tai Suomesta toiseen EU:n jäsenvaltioon (sisämarkkinakauppa) taikka tuot eläimiä Suomeen EU:n ulkopuolelta tai viet niitä EU:n ulkopuolelle, vastaat eläinten siirtokelpoisuutta tai tuontia koskevien vaatimusten täyttymisestä. Lisää tietoa näistä vaatimuksista on Ruokaviraston verkkosivuilla:
- EU-maat
- Tuonti EU:n ulkopuolelta
- Vienti EU:n ulkopuolelle
Taulukko 17. Eläinten sisämarkkinakauppaan sekä tuontiin ja vientiin liittyvät kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Luettelo eläinten lähetyksestä:
|
X | X* | 3 vuotta |
Lähetyksien liitteinä olleet viralliset terveystodistukset | X | X* | 3 vuotta |
*Täydentävät ehdot koskevat tämän kirjaamisvaatimuksen osalta vain lampaiden ja vuohien sisämarkkinakauppaa ja tuontia sekä nautojen tuontia.
2.2 Eläinlajikohtaiset kirjaamisvaatimukset
Tässä luvussa käsitellään lajikohtaiset kirjaamisvaatimukset.
2.2.1 Maidontuotantoeläimet
Maidontuotantoeläimiä koskevat kirjaamisvaatimukset koskevat kaikkia maidontuotannossa pidettäviä eläinlajeja.
Taulukko 18. Maidontuotannon kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Säilytä tutkimustodistukset maidon kanssa kosketuksiin joutuvien pintojen puhdistamiseen ja huuhteluun käytettävän veden tutkimuksista.
|
X | X | Säilytä aina viimeisin tutkimustodistus. |
Kirjanpito, josta selviää, että alkutuotantopaikalla noudatetaan lainsäädännön edellyttämiä Kirjaukseksi riittää, että säilytät tiedot maidon keräilyn yhteydessä todetusta lämpötilasta. Ruokavirasto kuitenkin suosittaa, että kirjaat lämpötilan säännöllisesti jokaisen lypsykerran jälkeen. Automaattista lypsylaitteistoa käytettäessä lämpötila suositellaan kirjattavaksi kaksi kertaa vuorokaudessa. Myös automaattinen lämpötilanseurantajärjestelmä ja siitä tallentuvat lämpötilatiedot käyvät kirjanpidoksi, mutta järjestelmän toimivuutta on seurattava. |
X | - | 1 vuosi |
* Jos tilan vesi tulee vesilaitokselta tai vesiosuuskunnalta, kirjanpidoksi riittää, että voit osoittaa olevasi liittynyt vesilaitoksen verkostoon esimerkiksi laskun avulla.
2.2.2 Nautaeläimet
Taulukko 19. Kaikkia nautatiloja koskevat kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito*
|
X | X | 3 vuotta. Säilytysaika lasketaan alkavaksi eläinluetteloon tehdystä viimeisimmästä merkinnästä. |
Ilmoitukset omistuksessasi tai hallinnassasi olevien eläinten tapahtumista nautarekisteriin. Tee ilmoitus 7 vuorokauden kuluessa tapahtumasta. | X | X | - |
*Lisätietoja Ruokavirasto.fi: Nautaeläinten merkintä ja rekisteröinti.
Taulukko 20. Nautatilan tukiin liittyvät kirjaamisvaatimukset
Tukimuoto | Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
Nautaeläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet |
Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
|
Tukivuosi + 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus |
Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 1.1 Nautojen hyvinvointisuunnitelma |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 1.2 a ja b Vasikoiden pito-olosuhteiden parantaminen I ja II |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 1.4a. Nautojen laidunnus laidunkaudella ja jaloittelu laidunkauden ulkopuolella |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Alkuperäisrotujen kasvattaminen, ympäristösopimus (itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarja) |
Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
|
Sopimuskausi ja sopimuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Maidon pohjoinen tuotantotuki |
Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
Suoramyyntimaidon kirjanpito:
|
Tukivuosi + 4 vuotta |
2.2.3 Siat
Taulukko 21. Kaikkia sikatiloja koskevat kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito*:
|
X | X | 3 vuotta. Säilytysaika lasketaan alkavaksi eläinluetteloon tehdystä viimeisimmästä merkinnästä. |
Ilmoitukset omistuksessasi tai hallinnassasi olevien eläinten tapahtumista sikarekisteriin. Tee ilmoitus 7 vuorokauden kuluessa tapahtumasta. | X | X | - |
Pitopaikkakohtaiset eläinmääräilmoitukset sikarekisteriin kolme kertaa vuodessa:
|
X | X | - |
*Lisätietoja Ruokavirasto.fi: Sikojen merkitseminen ja rekisteröinti.
Taulukko 22. Sikojen valvottuja pito-olosuhteita koskevat kirjaamisvaatimukset
Jos olet hakenut ja Ruokavirasto (tai aikaisemmin Evira) on tunnustanut tilasi täyttävän valvottujen pito-olosuhteiden vaatimukset, seuraavat kirjaamisvaatimukset koskevat tilaasi.
Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
Pidä kirjaa seuraavista asioista:
|
5 vuotta |
Taulukko 23. Sikatilan tukiin liittyvät kirjaamisvaatimukset
Tukimuoto | Kijrjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
Kansalliset kotieläintuet | Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
|
Hakuvuosi + 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus |
Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 2.1. Sikojen hyvinvointisuunnitelma |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 2.2. Joutilaiden emakoiden ja ensikoiden ulkoilu |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 2.4a. Parannetut porsimisolosuhteet |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 2.4b. Vapaaporsitus |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 2.6 Karjujen kastraatio a |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
2.2.4 Siipikarja
Taulukko 24. Kaikkia siipikarjatiloja koskevat kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito
|
X | - | 3 vuotta. Säilytysaika lasketaan alkavaksi eläinluetteloon tehdystä viimeisimmästä merkinnästä. |
Salmonellavalvonta (munintakanat, broilerit, kalkkunat). Ilmoita kunnaneläinlääkärille uusien lintujen ottamisesta pitopaikkaan kahden viikon kuluessa lintuparven saapumisesta. Vaihtoehtoisesti ilmoita kunnaneläinlääkärille etukäteen tieto kuluvana tai seuraavana kalenterivuonna saapuvien parvien suunnitelluista saapumisajankohdista. | X | - | - |
Kun lähetät siipikarjaa teurastamoon, ilmoita yleisten elintarvikeketjutietojen lisäksi:
|
X | - | - |
Jos lähetät munia munapakkaamoon tai poikkeusalueella sijaitsevaan vähittäiskauppaan, ilmoita munapakkaamoon tai poikkeusalueen vähittäiskauppaan salmonellavalvonta-ohjelman mukaisten tutkimusten ajankohdat ja tulokset sekä kunnaneläinlääkärin tarkastuskäyntien ajankohdat ja tarkastustulokset näiden tutkimusten ja tulosten valmistuttua. | X | X | - |
Jos lähetät munia munatuotteiden raaka-aineeksi ja puhdistat niitä vedellä, säilytä tutkimustodistukset munien puhdistamiseen käytettävän veden tutkimuksista:
|
X | X | Säilytä aina viimeisin tutkimustodistus. |
Broilerikasvattamot Luettelo kasvatusosastoittain:
|
X | - | 3 vuotta |
Kananmunien tuottajana pidä kirjaa tuotantotavoista ja täsmennä kunkin käytetyn tuotantotavan osalta:
Jos ruokintatapa merkitään kananmunapakkaukseen, kirjaa seuraavat tiedot ja täsmennä kunkin ruokintavan osalta:
Myynti- ja toimituskirjanpidon sijaan voit säilyttää laskut ja toimitusilmoitukset. |
X | - | 1 vuosi laatimispäivämäärästä |
Jos kasvatat siipikarjaa ”vapaa laidun”, ”vapaa laidun–perinteinen kasvatustapa” tai ”vapaa laidun–täydellinen liikkumavapaus” -tuotantotavoilla, kirjaa päivämäärät, jolloin linnut laskettiin ensimmäisen kerran laitumelle. | - | - | 6 kk |
*Jos tilasi vesi tulee vesilaitokselta tai vesiosuuskunnalta, riittää, että osoitat olevasi liittynyt vesilaitoksen verkostoon, esimerkiksi laskun avulla.
Taulukko 25. Siipikarjatilan tukiin liittyvät kirjaamisvaatimukset
Tukimuoto | Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
Kansalliset kotieläintuet | Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
|
Hakuvuosi + 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus | Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 4.1 Siipikarjan hyvinvointisuunnitelma |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 4.2 Broilereiden ja kalkkunoiden pito-olosuhteiden parantaminen |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 4.3 Munintakanalan ilmanlaadun parantaminen |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Alkuperäisrotujen kasvattaminen (maatiaiskanat), ympäristösopimus |
Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
Lisäksi:
*ilmoita ennen sopimuskauden päättymistä ELY-keskukseen sopimuseläinten |
Sopimuskausi + 4 vuotta |
2.2.5 Lampaat ja vuohet
Taulukko 26. Kaikkia lammas- ja vuohitiloja koskevat kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito*:
Poikimisen tapahtumailmoituksen määräaika on kuten aiemminkin kuusi kuukautta*. |
X | X | 3 vuotta. Säilytysaika lasketaan alkavaksi eläinluetteloon tehdystä viimeisimmästä merkinnästä. |
Ilmoitukset omistuksessasi tai hallinnassasi olevien eläinten tapahtumista lammas- ja vuohirekisteriin. Tee ilmoitus 7 vuorokauden kuluessa tapahtumasta.* | X | X | - |
Vapaaehtoinen terveysvalvonta (Maedi-visna/CAE -terveysvalvonta):
|
- | - | Niin kauan kuin pitopaikka kuuluu terveys-valvontaan |
* Poikkeuksena on yksilön syntymäilmoitus (emän poikimisilmoitus), jolla ilmoitetaan millä EU-tunnuksella jälkeläiset rekisteröidään ja merkitään. Eläin on rekisteröitävä viimeistään 90 vuorokauden iässä, mutta jos eläin siirretään syntymäpitopaikastaan ennen tuota ikää, on se rekisteröitävä ja merkittävä ennen siirtoa.
Lisätietoja Ruokavirasto.fi: Lampaiden ja vuohien merkintä ja rekisteröinti.
Taulukko 27. Lammas- tai vuohitilan tukiin liittyvät kirjaamisvaatimukset
Tukimuoto | Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
Lammas- ja vuohipalkkiot ja kansalliset kotieläintuet |
Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
Kutuilla kirjanpito maidontuotannosta:
|
Hakuvuosi + 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus | Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 3.1 Lampaiden ja vuohien hyvinvointisuunnitelma |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 3.3 Lampaiden ja vuohien hoito |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 3.4 a) Lampaiden ja vuohien laidunnus laidunkaudella ja jaloittelu laidunkauden ulkopuolella |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Eläinten hyvinvointikorvaus: 3.4 b) Lampaiden ja vuohien pitkäaikaisempi laidunnus laidunkaudella |
|
Sitoumuskausi ja sitoumuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
Alkuperäisrotujen kasvattaminen, ympäristösopimus (suomenvuohet, suomenlampaat, ahvenanmaanlampaat ja kainuunharmaalampaat) |
Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
* ilmoita ennen sopimuskauden päättymistä ELY-keskukseen sopimuseläinten lisääntyminen |
Sopimuskausi ja sopimuskauden päättymisen jälkeen 4 vuotta |
2.2.6 Hevoset
Hevosia koskevat, lääkitykseen liittyvät vaatimukset riippuvat siitä:
- voiko hevonen päätyä elintarvikkeeksi
- onko kyseessä tuotantoeläin (esim. metsätyöhevonen)
- pidetäänkö hevosta vain harraste-eläimenä ja sen tunnistusasiakirjassa on merkintä teurastuskiellosta, jolloin lääkekirjanpitoa ei lainsäädännön mukaan vaadita.
Jos hevonen poistetaan elintarvikeketjusta, tieto merkitään hevosen tunnistusasiakirjaan (lisätietoja tunnistusasiakirjasta Ruokavirasto.fi Hevoseläinten merkintä ja rekisteröinti.
Hevoset, joilla ei ole teurastuskieltomerkintää ja jotka voidaan teurastaa elintarvikkeeksi
Riippumatta hevosen käyttötarkoituksesta silloin, kun hevosella ei ole teurastuskieltomerkintää tunnistusasiakirjassa eli se voi päätyä elintarvikkeeksi, sen lääkityksistä pidetään kirjaa kuten muistakin elintarviketuotantoeläimistä (kohta 2.1.2). Näiden lääkityskirjanpitovaatimusten lisäksi eläinlääkärin on merkittävä EU:n hevoslääkeluettelon (komission asetus (EU) N:o 122/2013) lääkkeet (6 kk:n pakollinen varoaika) tunnistusasiakirjaan.
Taulukko 28. Hevosen lääkitykseen liittyvät kirjaamisvaatimukset, jos se voi päätyä elintarvikeketjuun
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
|
X | X | 5 vuotta viimeisestä lääkkeenannosta huolimatta siitä, onko hevonen elossa vai ei. |
Hevoset, joilla on teurastuskieltomerkintä
Jos hevosta pidetään muuta kuin elintarviketuotantoa varten (esimerkiksi metsätyöhevonen) ja hevonen on poistettu elintarvikeketjusta (teurastuskieltomerkintä tunnistusasiakirjassa), hevoselle annetusta lääkinnällisestä hoidosta on pidettävä kirjaa seuraavasti.
Taulukko 29. Hevosen lääkitykseen liittyvät kirjaamisvaatimukset, jotka koskevat tuotantoeläimiä, jotka eivät joudu elintarvikeketjuun
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Kirjaa eläimen lääkinnästä seuraavat tiedot:
|
X | - | 3 vuotta |
Taulukko 30. Hevostilan tukiin liittyvät kirjaamisvaatimukset
Tukimuoto | Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
Luonnonhaittakorvauksen Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki (jos tilallasi on sika- ja |
Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
Kirjanpito, josta käy ilmi:
|
Hakuvuosi + 4 vuotta |
Alkuperäisrotujen kasvattaminen, ympäristösopimus (suomenhevoset) |
Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:
* ilmoita ennen sopimuskauden päättymistä |
Hakuvuosi + 4 vuotta |
2.2.7 Muut tuotantoeläimet
Tässä yhteydessä muilla tuotantoeläimillä tarkoitetaan eräitä harvinaisempia tuotantoeläimiä tai tuotantoeläimiä, jotka eivät päädy elintarvikeketjuun (esim. turkiseläimet).
Jos kasvattamasi eläimet tai niistä saatavat elintarvikkeet kuitenkin päätyvät elintarvikeketjuun (esimerkiksi villisika tai tarhattu peura, hunaja tai munat), niitä koskevat lukujen 2.1–2.2 vaatimukset.
Taulukko 31. Eläinten lääkitsemiseen liittyvät kirjaamisvaatimukset tuotantoeläimillä, jotka
eivät päädy elintarvikeketjuun
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Kirjaa eläimen lääkinnästä seuraavat tiedot:
|
X | X | 3 vuotta |
Jos sinulla on turkistarha ja ruokit kettuja ja/tai supeja saman lajin eläinten ruhoista valmistetulla rehulla, muista siihen liittyvä kirjaamisvaatimus (ks. luku 2.1.5 Eläimistä saatavat sivutuotteet, taulukko 16).
2.2.8 Pitopaikan kirjanpito luvan- ja ilmoituksenvaraisen toiminnan ja muiden maaeläinten osalta
Seuraavat kirjaamisvaatimukset koskevat:
Kaikkia muita pidettäviä maaeläinlajeja lukuun ottamatta lemmikkieläinlajeja kotitalouksissa. Tämän lisäksi eläinsuojelulaki edellyttää lemmikkieläinlajien osalta pitopaikan kirjanpitoa eläinsuojelulain mukaisesta ilmoituksenvaraisesta toiminnasta.
Taulukko 32. Kirjaamisvaatimukset muille maaeläimille
Kirjaamisvaatimus | Kaikkia koskeva | Täydentävät ehdot | Säilytysaika vähintään |
Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito:
|
X | - | 3 vuotta. Säilytysaika lasketaan alkavaksi kirjanpitoon tehdystä viimeisimmästä merkinnästä. |
Lisätietoja Ruokavirasto.fi: Eläinten merkintä ja rekisteröinti
2.3 Luomueläintuotanto
Tavanomaista tuotantoa koskevat kirjaamisvaatimukset koskevat myös luomueläintuotantoa. Tässä luvussa kuvataan kirjaamisvaatimukset, jotka luomueläintilalta vaaditaan kaikkia eläintiloja koskevien kirjaamisvaatimusten lisäksi. Huomioi tässä luvussa mainittujen vähimmäissäilytysaikojen lisäksi myös luvuissa 2.1–2.2 mainitut vähimmäissäilytysajat.
Luomuvalvontaan ilmoittautuessasi sitoudut pitämään tilallasi muistiinpanoja. Tarvittaessa kirjanpito on voitava osoittaa oikeaksi asianmukaisilla tositteilla.
Kirjaa tapahtumat muistiinpanoihin, lääkekirjanpitoon ja varastoissa oleviin varastokirjoihin välittömästi.
Taulukko 33. Luomukotieläintuotannon kirjaamisvaatimukset kaikkia eläintiloja koskevien
kirjaamisvaatimusten lisäksi
Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
Eläintuotannon luvat |
Toistaiseksi voimassa olevat luvat on säilytettävä aina. Muut: luvan voimassaoloaika + eläimen tilallaoloaika, seuraavaan luomutarkastukseen asti. |
Siirtymävaiheen laskenta (rehut, eläimet). Rehut: SV1, SV2 ja luonnonmukainen rehu sekä niiden käyttö tuotantoehtojen mukaisesti. |
Laskennan tulokset säilytettävä seuraavaan luomutarkastukseen |
Väkirehu-karkearehu -suhteen laskenta | Laskennan tulokset säilytettävä seuraavaan luomutarkastukseen |
Nuorten eläinten juottovaatimus | Juottoajankohdan kirjaaminen säilytettävä seuraavaan luomutarkastukseen |
Tavanomaisen rehun osuus sikojen ja siipikarjan ruokinnassa Siirtymävaiheen rehujen osuus ruokinnassa |
Laskennan tulokset säilytettävä seuraavaan luomutarkastukseen |
Tuotantotiloja koskevat mitoitukset (mm. valoaukot ja kiinteän lattian osuus) | Rakennuspiirustukset muutoksineen säilytettävä luomutarkastuksia varten |
Luomusuunnitelma: Luomusuunnitelmassa kuvataan kaikki luomueläintuotannon käytännöt ja sitä tulee päivittää säännöllisesti. | Niin kauan kuin tilalla on luomutuotantoa |
Laidunnus- ja jaloitteluvaatimukset Karjanlanta: Eläinten enimmäismäärä määräytyy lannan levitykseen käytettävän luonnonmukaisessa tuotannossa olevan peltopinta-alan mukaan niin, että tuotantoyksikössä voi olla enintään 2 eläinyksikköä peltohehtaaria kohti. |
Laidunnus- ja jaloitteluajankohta säilytettävä seuraavaan luomutarkastukseen |
Taselaskelma:
1. ja 2. kohta muodostavat yksikön tuotevirtakirjanpidon, josta on laadittava yhteenvetona taselaskelma vähintään kalenterivuosittain. |
Luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan, kun tuotetta on varastossa |
Kirjaa lääkityksistä luvun 2.1.2 Eläinten lääkitseminen vaatimusten lisäksi:
|
Luvun 2.1.2 vaatimusten osalta 5 vuotta. Muiden vaatimusten osalta luomutarkastuksesta luomutarkastukseen |
Kirjaa kuolleista eläimistä päivämäärä ja arvioitu kuolinsyy. | - |
Luomumehiläishoito
Kirjaa tapahtumat muistiinpanoihin, lääkekirjanpitoon ja varastoissa oleviin varastokirjoihin välittömästi.
Taulukko 34. Luomumehiläishoidon kirjaamisvaatimukset
Kirjaamisvaatimus | Säilytysaika vähintään |
Taselaskelma:
1. ja 2. kohta muodostavat yksikön tuotevirtakirjanpidon, josta on laadittava yhteenvetona taselaskelma vähintään kalenterivuosittain |
Luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan, kun tuotetta on varastossa |
Pesäkohtaiset muistiinpanot
|
Säilytettävä seuraavaan luomutarkastukseen tai niin kauan, kun tuotetta on varastossa |
Kirjaa lääkityksistä luvun 2.1.2 Eläinten lääkitseminen vaatimuksien lisäksi:
|
Luvun 2.1.2 vaatimusten osalta 5 vuotta. Muiden vaatimusten osalta luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan, kun tuotetta on varastossa. |