Lohkotiedot voi ilmoittaa jo nyt peltotukien hakemukseen Vipu-palvelussa

14. huhtikuuta 2025

Viljelijät voivat aloittaa nyt peruslohkomuutosten teon ja tietojen ilmoittamisen kasvulohkoille. Lohkotietojen ilmoittaminen on osa peltotukien hakua verkkoasiointipalvelu Vipussa (https://vipu.ruokavirasto.fi).

Peltotukien hakemuksen lähettäminen on mahdollista toukokuun alkupuolelta lähtien. Silloin Vipu-palvelussa tulevat käyttöön myös Vipuneuvojan tarkisteet, jotka auttavat viljelijää varmistamaan, että hakemuksen tiedot ovat oikein ja tukien ehdot täyttyvät.

Kasvulohkotietoja on aiempina vuosina voinut ilmoittaa toukokuusta alkaen, joten muutoksen ansiosta hakemuksen tekoon jää nyt enemmän aikaa.  

 - Viljelijät ja peltotukien hakemuksia tekevät neuvojat ovat toivoneet, että lohkotietoja voisi ilmoittaa jo aiemmin keväällä. Muutoksella haluamme vastata näihin tarpeisiin, sanoo erityisasiantuntija Marika Lehtinen

Peruslohkot kuntoon ennen tukien hakua

Peruslohkomuutoksiin kuuluvat peruslohkojen yhdistämiset, jaot ja uusien lohkojen luomiset. Jos peruslohkolla on alueita, jotka eivät ole enää maatalousmaata esimerkiksi pusikoitumisen takia, ne pitää rajata pois.

Kun viljelijä on tehnyt tarvittavat muutokset peruslohkoihin, kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen hyväksyy lohkojen jaot ja yhdistämiset. Ruokavirasto suosittelee viljelijöitä tekemään peruslohkomuutokset toukokuun puoliväliin mennessä, jotta kunnat ehtivät käsitellä lohkot hyvissä ajoin ennen peltotukien hakemuksen lähetystä.

Kasvulohkojen tiedot kannattaa ilmoittaa huolellisesti

Jokaiselle kasvulohkolle pitää ilmoittaa kasvilaji. Peltotukien hakuoppaassa kerrotaan, mitä kasveja haussa voi ilmoittaa, ja millä kasvilajeilla minkäkin tuen ehdot täyttyvät.

Kasvulohkojen tiedot voi halutessaan esitäyttää viime vuoden peltotukien hakemukseen ilmoitetuilla tiedoilla. Vaihtoehtoisesti tiedot voi tuoda Vipu-palveluun viljelysuunnitteluohjelmasta. Kaikkia kasvulohkojen tietoja voi muuttaa esitäytön jälkeen.

Jos kasvulohkoja ei ole valmiina, ne pitää perustaa, jos peruslohkolla on useampi kuin yksi kasvulohko. Kasvulohkon voi perustaa piirtämällä kasvulohkon rajaviivat Vipu-palvelun kartalle.

Apua hakuun oppaista, kunnasta ja neuvojilta

Tukien ehdot on koottu peltotukien hakuoppaaseen, joka on luettavissa ruokavirasto.fi-sivustolla. Viljelijöiden kannattaa tutustua ehtoihin huolellisesti ennen peltotukien hakemuksen tekoa.

Vipu-palvelussa asiointiin viljelijät saavat apua omasta kunnastaan virka-aikana. Viljelijä voi myös valtuuttaa neuvojan tekemään peltotukien hakemuksen puolestaan.

Ruokavirasto tiedottaa erikseen, kun peltotukien hakemuksen voi lähettää Vipu-palvelussa. Hakuaika päättyy 17.6.2025, mutta tarvittaessa viljelijä voi korjata hakemuksessa ilmoittamiaan kasveja ja toimenpiteitä 1.10.2025 asti.

Lisätietoja viljelijälle (ruokavirasto.fi):
Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset
Maatilojen neuvonta
Vipu-ohje: Peruslohkomuutokset  
Vipu-ohje: Lohkotietojen ilmoittaminen  
Peltotukien hakuopas