Laajakaistainvestointien rahoituksen haku EU-rahoituskaudelle 2023–27 alkaa Hyrrä-asiointipalvelussa. Rahoitusta myönnetään ELY-keskuksista, ja haku on mahdollista aikaisintaan 19.9. Tarkemman haun aloitusajan omalla alueellasi saat tietoosi seuraamalla ELY-keskuksen tiedotusta. EU:n maaseuturahoituksella tuetaan kyläverkkojen rakentamista sellaisille alueille, joille huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä ei markkinaehtoisesti rakennu.
Kyläverkolla tarkoitetaan tilaajayhteysverkon rakentamista tarvittavine yhteysverkkoineen kylään tai kyläryhmiin. Kyläverkkohankkeella ei voida rakentaa pitkiä runkoverkkoja, joten se edellyttää valmista ja kapasiteetiltaan riittävää runkoverkkoa tai yhteistyötä runkoverkkoa rakentavien hankkeiden tai toimijoiden kanssa.
Maaseudun laajakaistainvestointeihin on rahoituskaudelle varattu noin 53 miljoonaa euroa. –Uskomme kysynnän olevan suurta ja hankkeet kannattaakin suunnitella hyvin, jotta ne pärjäävät valintamenettelyssä ja saavat rahoitusta, sanoo Merja Pahkasalo Ruokavirastosta.
Tuen ehtona on, että rakennettavan verkon tulee taata 1 Gbit/s nopeudella toimiva yhteys. Kyläverkko jää tuensaajan omistukseen ja tuensaaja sitoutuu pitämään verkon käytössä tuen ehtojen mukaisesti.
Rahoitusta laajakaistainvestointeihin voivat saada yksityis- ja julkisoikeudelliset yhteisöt, esimerkiksi kyläyhdistykset tai muut yhdistykset, kunnat, osuuskunnat ja paikallisoperaattorit.
Tukea voi saada korkeintaan 65 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista, ja se maksetaan jälkikäteen. Osa hankkeen rahoituksesta voi olla talkootyötä.
Laajakaistainvestointeja rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta ja kansallisista varoista. Tukea haetaan Hyrrä-asiointipalvelussa (https://hyrra.ruokavirasto.fi) ja sen hakemisessa neuvovat alueelliset ELY-keskukset.
Lisätietoja tuenhakijalle:
ELY-keskukset: yhteystiedot
Lisätietoja Ruokavirastosta:
Johtava asiantuntija Noora Pehkonen, p. 050 408 2391
Erityisasiantuntija Merja Pahkasalo, p. 040 517 7939