Eläinten hyvinvointi

Eläinten hyvinvointia koskeva lainsäädäntö muuttui 1.1.2024. Tällöin alkoi eläinten hyvinvoinnista annetun lain (693/2023) soveltaminen. Samalla aiempi eläinsuojelulaki ja -asetus kumoutuivat. Eläinsuojelulain nojalla annetut eläinlajikohtaiset asetukset ovat toistaiseksi voimassa.

Huomioi, että osa sivuston tiedoista on toistaiseksi päivittämättä.

Eläinlajikohtaisia Eläinsuojelulainsäädäntöä koottuna -oppaita uudistetaan parhaillaan. Eri eläinlajien pitoa koskevista vaatimuksista säädetään eläinten hyvinvointilain lisäksi myös aiemman eläinsuojelulain nojalla annetuissa eläinlajikohtaisissa asetuksissa, jotka ovat toistaiseksi voimassa. Eläinlajikohtaiset asetukset löytyvät Ruokaviraston sivuston eläinlajikohtaisilta alasivuilta, sekä kootusti MMM:n verkkosivulta F-Eläinsuojelu.

Eläinsuojelussa on tapahtunut voimakasta kehitystä kaikkialla Euroopassa. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevista tieteellisistä tutkimuksista on saatu paljon uutta tietoa hyvinvoinnin edellytyksistä ja eläimille oleellisen tärkeistä perustarpeista. Myös ihmisten näkemykset eläimille kuuluvasta arvosta sekä eläinten oikeasta kohtelusta ja käsittelystä ovat muuttuneet.

Elintason nousu ja ihmisten hyvinvoinnin parantuminen ovat saaneet aikaan vaatimuksia myös eläinten elämänlaadun parantamiseksi. Ihmisillä on moraalinen velvollisuus kunnioittaa kaikkia eläimiä ja ottaa huomioon niiden kyky muistaa ja tuntea kärsimystä.

Eläinten hyvinvointilain tarkoituksena on edistää eläinten hyvinvointia ja suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla niiden hyvinvoinnille aiheutuvalta haitalta. Lain tarkoituksena on myös lisätä eläinten kunnioitusta ja hyvää kohtelua. Eläimiä on kohdeltava hyvin ja niitä kunnioittaen. Eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kipua tai kärsimystä eikä niiden hyvinvointia saa tarpeettomasti vaarantaa.

 

Sivu on viimeksi päivitetty 5.4.2024