Eläintauti on sairaus tai tartunta, joka voi siirtyä suoraan tai välillisesti eläimestä toiseen eläimeen tai ihmiseen. Eläintaudit ovat bakteerien, virusten, sienien ja loisten aiheuttamia tauteja. Eläimistä ihmisiin tai ihmisestä eläimiin leviäviä tartuntoja kutsutaan zoonooseiksi.
Tuotantoeläinten tarttuvat taudit voivat aiheuttaa huomattavia taloudellisia menetyksiä kasvun heikkenemisen, tuotannon alenemisen tai eläimen kuoleman seurauksena. Tautien leviämisriski kasvaa, kun tuotantoeläimiä, niistä saatavia elintarvikkeita ja muita tuotteita kuljetetaan eri puolille maapalloa. Myös lemmikkieläimet matkustavat perheiden mukana yhä useammin ulkomaille ja voivat matkalla sairastua vakavaan eläintautiin, joka pahimmassa tapauksessa voi tarttua myös ihmiseen.
Suomen eläintautitilanne on maailmanlaajuisesti katsottuna erinomainen. Eläintautien tutkimus ja seuranta sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ovat Ruokaviraston keskeisiä tehtäviä. Näiden palvelujen tarkoituksena on ylläpitää maamme hyvää eläintautitilannetta ja ehkäistä uusien tautien leviäminen Suomeen.
Eläintautitilastot
Alla olevat puolivuotis- ja vuositilastot on koottu Aluehallintovirastojen ilmoitusten pohjalta, ja osa tautitapauksista voi tilastoista puuttua. Eläintautien vuosittaisen esiintymisen voi tarkistaa virallisista vuositilastoista (ks. tämän sivun oikea sarake).
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 1.1.-30.6.2024 per AVI
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 1.1.-30.6.2024 per kk
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2023 per AVI
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2023 per kk
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2022 per AVI
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2022 per kk
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit 1.5.-31.12.2021 per AVI
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit 1.5.-31.12.2021 per kk
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit 1.1.-30.4.2021 per kk (pdf)
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit 1.1.-30.4.2021 per AVI (pdf)
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2020 per kk (pdf)
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2020 per AVI (pdf)
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2019 per kk (pdf)
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2019 per AVI (pdf)
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2018, per kk (pdf)
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2018, per AVI (pdf)
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2017, per kk (pdf)
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2017, Per AVI (pdf)
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2016, kuukausittain (pdf)
- Eläinlääkärien ilmoittamat eläintaudit Suomessa 2016, Aluehallintovirastoittain (pdf)
Ajankohtaista eläintaudeista
-
17. joulukuuta 2024
Eläintautitutkimusten hinnat ja eksoottisten lemmikkieläinten maksulliset tautitutkimuspalvelut muuttuvat 1.1.2025 alkaen
Vuoden 2025 alusta lähtien Ruokavirasto vastaanottaa maksullisiin ruumiinavaustutkimuksiin seuraeläimistä hevoseläimiä, koiria, kissoja ja jäniseläimiä (kaniineja). Tuotanto- ja villieläinten…
Eläintautitutkimusten hinnat ja eksoottisten lemmikkieläinten maksulliset tautitutkimuspalvelut muuttuvat 1.1.2025 alkaen -
19. marraskuuta 2024
Ekinokokkiloisia löytyi hirvinäytteistä Pohjois-Karjalassa
Ruokavirastossa on tänä syksynä varmistettu hirviekinokokki lyhyen ajan sisällä kolmesta Pohjois-Karjalassa kaadetusta hirvestä. Hirviekinokokki on loinen, joka voi tarttua myös ihmiseen, helpoimmin…
Ekinokokkiloisia löytyi hirvinäytteistä Pohjois-Karjalassa -
26. syyskuuta 2024
Ruotsi vapautui afrikkalaisesta sikarutosta
Ruotsista on purettu afrikkalaisen sikarutontartunnasta johtuneet rajoitusvyöhykkeet ja rajoitukset 25.9.2024. Tauti todettiin Ruotsissa 6.9.2023, joten rajoitukset ehtivät olla voimassa runsaan…
Ruotsi vapautui afrikkalaisesta sikarutosta -
23. syyskuuta 2024
Turkistarhojen lintuinfluenssaepidemia koetteli Suomen hyvää eläintautitilannetta
Suomen eläintautitilanne oli vuonna 2023 poikkeuksellisen haastava, laajasta tarhattujen turkiseläinten lintuinfluenssaepidemiasta johtuen. Turkiseläinten lintuinfluenssaepidemia oli uhka myös…
Turkistarhojen lintuinfluenssaepidemia koetteli Suomen hyvää eläintautitilannetta -
19. syyskuuta 2024
Sinikielitauti jatkaa leviämistään Euroopassa, tapauksia todettu myös Norjassa ja Ruotsissa
Sinikielitautiviruksen (BTV) serotyypin 3 epidemia on jatkanut leviämistään pohjoista kohti viime viikkojen aikana. Elokuussa tautia todettiin ensimmäisen kerran Tanskassa…
Sinikielitauti jatkaa leviämistään Euroopassa, tapauksia todettu myös Norjassa ja Ruotsissa -
11. syyskuuta 2024
Raivotaudin syöttirokotteiden lentolevitykset käynnistyvät kaakkoisrajalla
Ruokavirasto aloittaa raivotaudin syöttirokotteiden lentolevityksen kaakkoisrajalle 13. syyskuuta 2024. Lentolevitykset jatkuvat aloituspäivästä noin kuukauden ajan. Levitysten tavoitteena on estää…
Raivotaudin syöttirokotteiden lentolevitykset käynnistyvät kaakkoisrajalla -
28. elokuuta 2024
Sinikielitauti leviää Euroopassa, tapauksia todettu myös Tanskassa
Sinikielitautia aiheuttava virus (bluetongue virus, BTV) leviää Euroopan alueella, ja tautia on todettu jo useassa maassa. Vaikka sinikielitautia todetaan Euroopassa normaalistikin lähes vuosittain,…
Sinikielitauti leviää Euroopassa, tapauksia todettu myös Tanskassa -
25. heinäkuuta 2024
Epänormaalisti käyttäytyvät tai kuorivaurioiset jokiravut voivat olla rapuruton kantajia - toimita näytteet Ruokavirastoon
Heinäkuun lopulla ravustuskausi käynnistyy taas ja saalismäärät kertovat rapukantojen tilanteesta. Suurimman uhkan jokirapukantojen menestymiselle muodostaa rapurutto. Suomessa rapuruttoa tavataan…
Epänormaalisti käyttäytyvät tai kuorivaurioiset jokiravut voivat olla rapuruton kantajia - toimita näytteet Ruokavirastoon -
20. kesäkuuta 2024
Saksassa ASF on todettu jälleen tuotantosioissa ja virus leviää villisioissa uusille alueille
Saksan viranomaiset ovat vahvistaneet yhdeksännen sikatilan saaneen afrikkalaisen sikaruton tartunnan. Edellinen tautitapaus todettiin Saksassa tuotantosioissa helmikuussa 2023. Tauti todettiin 3500…
Saksassa ASF on todettu jälleen tuotantosioissa ja virus leviää villisioissa uusille alueille -
21. toukokuuta 2024
Riskinarviointipäivinä tietoa turkiseläinten tautiriskeistä ja sikojen salmonellavalvontaohjelmasta
Miten karanteenikasvintuhoojat pärjäävät Suomen ilmastossa? Voiko lintuinfluenssa muuntua turkistarhoilla seuraavaksi pandemiaksi ja mitä riskin hallinnassa tulisi huomioida? Ovatko sikojen…
Riskinarviointipäivinä tietoa turkiseläinten tautiriskeistä ja sikojen salmonellavalvontaohjelmasta -
17. toukokuuta 2024
Lintuinfluenssan uusi seuranta alkaa turkistarhoilla kesäkuussa
Turkistarhojen uusi lintuinfluenssaseuranta käynnistyy kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Seuranta jatkuu syyskuun loppuun saakka. Tämä on ajanjakso, jolloin riski luonnonvaraisista linnuista saatavista…
Lintuinfluenssan uusi seuranta alkaa turkistarhoilla kesäkuussa -
18. huhtikuuta 2024
Korkeapatogeenista lintuinfluenssaa todettu naudoilla ja ihmisellä USA:ssa
USA:n terveysviranomaiset USDA sekä CDC ovat raportoineet korkeapatogeenista H5N1-lintuinfluenssaa naudoilla usean osavaltion alueella. Ensimmäinen tapaus varmistui 25.3.2024 ja virus löydettiin…
Korkeapatogeenista lintuinfluenssaa todettu naudoilla ja ihmisellä USA:ssa -
8. huhtikuuta 2024
Afrikkalaisen sikaruton torjuntaan uusia ohjeita ja linjauksia
Suomen lähialueilla esiintyvä afrikkalainen sikarutto ja Suomen villisikakannan kasvu viime vuosikymmeninä ovat nostaneet riskiä, että tauti voisi levitä maahamme luonnonvaraisten villisikojen…
Afrikkalaisen sikaruton torjuntaan uusia ohjeita ja linjauksia -
13. maaliskuuta 2024
Lohikalojen IHN-taudin selättäminen edennyt Ahvenanmaalla
Muutaman vuoden takaisen lohikalojen IHN-tautiepidemian hoitaminen on edennyt miltei päätökseensä Ahvenanmaalla. Ruokavirasto on purkanut Ahvenanmaan Föglöstä rajoitusvyöhykkeen, joka perustettiin…
Lohikalojen IHN-taudin selättäminen edennyt Ahvenanmaalla -
19. helmikuuta 2024
Afrikkalaisen sikaruton varalta tutkittiin viime vuonna lähes kaikki metsästetyt villisiat
Villisikoja metsässä.
Afrikkalaisen sikaruton varalta tutkittiin viime vuonna lähes kaikki metsästetyt villisiat -
7. helmikuuta 2024
Poron rokkovirusta todettu Ruotsissa ja Norjassa
Ruotsissa ja Norjassa on löydetty uusi porojen virustauti. Hirvirokkoviruksiin (cervidpoxvirus) kuuluvaa virusta kutsutaan alustavasti poron rokkovirukseksi ja tautia nimellä pororokko. Kyseessä on…
Poron rokkovirusta todettu Ruotsissa ja Norjassa -
2. helmikuuta 2024
Afrikkalainen sikarutto näkyi Ylen kanavilla
Kotimaista sianlihantuotantoa uhkaava afrikkalainen sikarutto (ASF) oli Ylen tv-kanavien yleishyödyllisen tietoiskun aiheena helmikuun alussa. Vastuulliseen elintarvikkeiden tuliaistuontiin kannustava…
Afrikkalainen sikarutto näkyi Ylen kanavilla -
2. helmikuuta 2024
Suojaa siipikarja ja muut kesylinnut lintuinfluenssalta
Jokakeväinen siipikarjan ja muiden kesylintujen ulkonapitokielto tulee voimaan torstaina 8. helmikuuta. Toukokuun loppuun kestävän suojaustoimen tarkoituksena on estää lintuinfluenssatartunnat…
Suojaa siipikarja ja muut kesylinnut lintuinfluenssalta -
29. tammikuuta 2024
Näkökulmia laidunnukseen – Lammaslaidunten eläinterveys ja lypsylehmien hyvinvoinnin edistäminen
Tervetuloa LammasLaidun ja GrazeWEL -hankkeiden järjestämään yhteisseminaariin 12.2. klo 13–16.15. Tapahtuma on suunnattu lammas- ja lypsykarjatilallisille, eläinlääkäreille,…
Näkökulmia laidunnukseen – Lammaslaidunten eläinterveys ja lypsylehmien hyvinvoinnin edistäminen -
26. tammikuuta 2024
Kampylobakterioosi ja salmonelloosi edelleen yleisimmin raportoidut ihmisten zoonoositartunnat
Kampylobakterioosi oli vuonna 2022 yleisin ja salmonelloosi toiseksi yleisin ihmisillä todettu zoonoosi niin Euroopassa kuin Suomessa. Euroopassa näiden yleisimpien elintarvikevälitteisten zoonoosien…
Kampylobakterioosi ja salmonelloosi edelleen yleisimmin raportoidut ihmisten zoonoositartunnat