Luomusitoumuksia voi hakea tänä vuonna

28. tammikuuta 2020

Vuonna 2015 annetut luomusitoumukset päättyvät huhtikuussa 2020. Maatilat voivat hakea sitoumukselleen vuoden jatkoa kevään päätukihaussa.

Uusista sitoumuksista ja lisäaloista säädetään vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Lausunnolla olevan asetusluonnoksen mukaan uudet luomusitoumukset ja lisäalat ovat haettavissa. Sitoumukselle voi lisäksi liittää lohkoja, jotka ovat olleet viime vuonna luomusitoumuksella. Lopulliset tiedot tukihausta julkaistaan kevään aikana ruokavirasto.fi-sivustolla.

Keväällä 2020 maatilat voivat lisäksi vastaanottaa luomusitoumuksen saadessaan hallintaansa lohkoja, jotka ovat olleet 2019 luomusitoumuksella. Kasvisitoumuksen voi myös vaihtaa kotieläinsitoumukseksi tai toisinpäin.

Myyntikasvivaatimus koskee myös osaa kotieläintiloista ensi vuonna

Myyntikasvivaatimus koskee maatilaa vuodesta 2020 alkaen, jos tilalla on vuonna 2015 alkanut sitoumus luonnonmukaisesta kasvintuotannosta, mutta kotieläintuotanto on tavanomaista. Vaatimus koskee tilaa, vaikka vuonna 2015 annettu sitoumus olisi korvattu uudella lisäalan liittämisen vuoksi.

Vaatimus ei ole uusi, vaan se sisältyy luomusitoumuksen ehtoihin.

Myyntikasvivaatimuksen täyttämiseen on kolme vaihtoehtoa:

  • Sitoumusalasta ilmoitetaan vuonna 2020 vähintään 30 % niin sanotuille myyntikasveille
  • Luonnonmukaiseen tuotantoon ilmoitetaan se eläinlaji, jonka rehuksi valtaosa tilan sadoista on käytetty.
  • Myyntikasvivaatimuksen voi korvata yhteistyöllä rehuntuotannosta luonnonmukaisen kotieläintuotannon sitoumuksen antaneen tilan kanssa, jos eläinmäärä on vähentynyt tai pinta-ala lisääntynyt siten, että vähintään puolet sadoista voidaan toimittaa yhteistyötilalle.

Lisätietoa myyntikasvivaatimuksesta ruokavirasto.fi-sivustolla  

Lisätietoa Ruokavirastosta:
Maatalousylitarkastaja Antti Hietala
040 714 5757
antti.hietala@ruokavirasto.fi