Venäjä

Tältä sivulta löydät tietoa elintarvikeketjun tuotteiden kaupallisesta viennistä Suomesta Venäjälle. Matkustajaviemisiä koskevista ohjeista ja rajoituksista löydät tietoa kohdemaan tullin internetsivuilta. Ohjeita lemmikin kanssa matkustavalle löydät Lemmikkien matkustus-sivuiltamme.

Venäjä on yksi Euraasian talousliiton maista. Euraasian talousliittoon kuuluvat myös Armenia, Kazakstan, Kirgisia ja Valko-Venäjä. Suomesta on viety Venäjälle viime vuosina esimerkiksi rehuseoksia, alkoholijuomia, leipomovalmisteita ja suklaata.

Tutustu Venäjän vientivaatimuksiin tästä sekä Euraasian talousliitto - ja vientilaitokseksi hyväksyminen -sivujen tietojen ja linkkien avulla. Hae lisäksi EU:n Access2Markets-sivustolta maa- ja tuotekohtaiset tiedot esimerkiksi vientikäytännöistä ja tullitariffeista.

Tuliaisvienti Venäjälle

Tämänhetkisen tiedon mukaan matkustajaa kohti saa Venäjälle viedä 5 kg eläimistä saatuja elintarvikkeita ja rehuja ilman tuontilupaa tai eläinterveystodistusta edellyttäen, että tuotteet ovat pakattuina avaamattomissa alkuperäpakkauksissaan ja ovat jollakin tavoin käsiteltyjä valmisteita (ei siis raakoja tuotteita). Nelihenkisen perheen viemiset voisivat siten olla enintään 20 kg.

Venäjän vastapakotteet ja Ukrainan sodan vaikutukset vientiin

Suomen itäraja on suljettu toistaiseksi maantiekuljetuksilta kokonaan. Päätös koskee myös maarajan ylittävää kaupallista liikennettä. Poikkeuksena on Vainikkalan rautatieliikenne. Lisätietoa rajavartiolaitoksen sivuilta: https://raja.fi/rajoitukset-suomen-itarajan-rajanylityspaikoilla

Vuonna 2022 EU asetti useita vastapakotteita Valko-Venäjää ja Venäjää kohtaan, joista osa koskee myös eläinperäisten luksustuotteiden ja hevosten vientiä, rahaliikennettä ja logistiikkaa. Pääset tutustumaan tarkemmin pakotepaketteihin EU komission ja ulkoministeriön internetsivuilla. Pakotteiden alaisia tuotteita ei myöskään saa viedä kauttakulkuna EU-jäsenmaiden läpi Venäjälle.

Lisätietoja saa osoitteesta euraasia@ruokavirasto.fi

Venäjä on asettanut jo vuodesta 2014 alkaen pakotteita EU:sta tuotaville maataloustuotteille, minkä takia et voi viedä kaikkia tuotteita Venäjälle. Pakotteet on asetettu tullinimikkeittäin ja ne kattavat suurimman osan eläinperäisistä elintarvikkeista.

Venäjän asettamista pakotteista löytyy tietoa EU-komission verkkosivuilta. Sivuilta löytyy esimerkiksi tullinimikekohtaiset listaukset vastapakotteiden alaisista tuotteista. Pakotelistaus tullinimikkeittäin: Decision No. 625 ja Decision No. 472. SIvustoa ei ole ylläpidetty, mutta Venäjän asettamat pakotelistaukset ovat yhä voimassa. 

Vastapakotteiden alaisten tuotteiden kuljetus Venäjän läpi

Venäjä sallii omien vastapakotteiden alaisten tuotteiden kauttakuljetuksen Suomesta Venäjän alueen läpi kolmansiin maihin. Rajanylityspaikalla Venäjän tullivirkailijat asettavat ajoneuvoon tai rautatiekalustoon sähköisen seurantasinetin. Seurantasinetti poistetaan, kun kuljetusajoneuvo poistuu Venäjän federaation alueelta. Kuljetukset ovat mahdollisia vain niiden rajanylityspaikkojen kautta, joissa on sinetöintimahdollisuus.

Viejän tulee lisäksi tehdä ennakkoilmoitus laitoksen valvojalle ennen kuljetusta. Valvoja lähettää ilmoituksen Ruokavirastoon. Me Ruokavirastossa ilmoittamme kuljetuksesta Venäjän eläinlääkintä- ja kasvinterveysviranomaiselle. Ilmoituksen pitää olla Venäjän viranomaisen järjestelmässä, kun kuljetus saapuu Euraasian talousliiton ulkorajalla sijaitsevalle rajanylityspaikalle.

Ota yhteyttä Ruokavirastoon hyvissä ajoin ennen kuljetusta. Ennakkoilmoituslomakkeen ja lisätietoja saat Ruokavirastosta: euraasia@ruokavirasto.fi

EU ei salli Venäjälle menevien tuotteiden kauttakuljetusta tuotteille, jotka ovat EU:n asettamien pakotteiden alaisia. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta eläinperäiset tuotteet rehuiksi tai elintarvikkeeksi tai elävät eläimet (pois lukien kilpahevoset) eivät kuulu EU-pakotteiden alaisiin tuotteisiin. 

Vientilaitokseksi hyväksyminen

Jos haluat viedä Venäjälle eläviä eläimiä, eläinperäisiä elintarvikkeita tai rehuja, on yrityksesi pääsääntöisesti kuuluttava Ruokaviraston vientivalvontajärjestelmään ja viejälaitokset on hyväksyttävä vientiin.

Venäjän vientiin hyväksytyllä tai hyväksyntää hakevalla elintarvikealan laitoksella tulee olla käytettävissään laitoksen toimintaan liittyvät sopimukset, säädökset ja ohjeet. Tutustu myös EU-komission koosteseen Euraasian talousliiton maiden vientivaatimuksista.

Vientiin hyväksytyt suomalaiset laitokset Rosselkhoznadzorin internetsivuilla EN / RU.

Elävät eläimet, alkiot ja sukusolut

Elävät eläimet tulee viedä eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen tai Ruokaviraston nimeämän poistumispaikan kautta Venäjälle. Jos suunnittelet nimetyn poistumispaikan käyttämistä viennissä, varmistathan hyvinvointitarkastuksen suorittamisen asianmukaisesti eläville eläimille. 

Ruokaviraston nimeämät poistumispaikkapäätökset

Niirala-Värtsilän ja Vartiuksen kautta saa Euroopan unionin tullialueelta poistua ainoastaan sellaiset eläviä eläimiä sisältävät kuljetuserät, jotka täyttävät eläinkuljetusasetuksen (1/2005) mukaiset edellytykset sekä viennin kohdemaan asettamat edellytykset. Nimeäminen on voimassa toistaiseksi. Ruokavirasto voi peruuttaa nimeämisen.

Ruokaviraston nimeämispäätös Niirala-Värtsilästä elävien selkärankaisten eläinten poistumispaikaksi

Ruokaviraston nimeämispäätös Vartiuksesta elävien selkärankaisten eläinten poistumispaikaksi

Viennissä tarvittavat todistukset

Voit käyttää viennissä Venäjälle joko EU:n ja Venäjän kahdenvälisesti sopimia todistusmalleja, joiden todistusmallit löydät Tracesista tai alta, EU:n ja Tulliliiton sopimia eläinterveystodistusmalleja tai Euraasian talousliiton yleiseläinterveystodistuksia (forma-todistukset).

Euraasian talousliiton yleistodistusmallit löytyvät venäjäksi Euraasian talousliiton komission internetsivuilta. Jos haluat aloittaa uuden Euraasian talousliiton yleistodistuksen käytön, ota yhteys euraasia@ruokavirasto.fi. 

Todistukset TRACES-järjestelmässä

Syyskuusta 2019 alkaen lähes kaikki EU:n ja Venäjän kesken sovitut eläinterveystodistukset eläville eläimille, sukusoluille ja eläinperäisille tuotteille löytyvät sähköisestä TRACES-järjestelmästä. Jos viet Vaalimaan tai Helsinki-Vantaan kautta Venäjälle tuotteita, jotka vaativat eläinterveystodistuksen, täytä todistus Tracesissa. Jos viet muilta rajanylityspaikoilta, on vielä käytettävä turvapaperitodistusta. Turvapaperitodistuksen eläintautivakuudet ovat samat kuin Traces-todistusmallipohjien vakuudet.

EU:n ja Venäjän välillä sovitut todistusmallit, joita käytetään pääasiallisesti Tracesissa, löytyvät tyhjinä todistusmallipohjina Traces NT -järjestelmästä. Poikkeuksia ovat forma-, pre-export- ja liitetodistukset sekä porojen ja valkohäntäpeurojen vientiin tarkoitettu RUS016-todistus, joita käytetään ainoastaan Ruokavirastosta tilattavina turvapaperimalleina. Joidenkin eläinterveystodistusten liitteeksi tarvitaan yhä turvapaperimallinen lisätodistus esimerkiksi eläintautitilanteesta. 

Venäjälle käytettävät turvapaperiset todistukset ja liitteet todistuksen mukaan

Pre-export-todistukset

Tarvitset pre-export-todistuksia, jos toimitat Suomesta toiseen EU-maahan tai vastaanotat muista EU-jäsenmaista Suomeen eläviä eläimiä tai eläinperäisiä elintarvikkeita, eläinperäisiä raaka-aineita ja eläinperäisiä rehuja, jotka edelleen viedään Venäjälle joko sellaisenaan tai raaka-aineiksi vientituotteisiin Venäjälle.

Pre-export-todistuksia on sovittu käytettäväksi EU:n jäsenmaiden välillä. Pre-export-todistukset on sovittu joko EU:n ja Euraasian talousliiton/Venäjän välillä, jotka on listattuna alle tai Euraasian talousliiton sivuille, tai viennissä voidaan käyttää yleisiä Euraasian talousliiton/Venäjän laatimia pre-export -todistuksia.

Elintarvikkeet

Elävät eläimet

Rehut

Kasvituotteet

Perunan ja taimiaineiston vienti EU-maista Venäjälle on kielletty. Syynä on Venäjän lainsäädännössä mainittujen kasvintuhoojien havaitseminen vientilähetyksissä. Kielto on vuodelta 2013. Siemenperunan vienti Venäjälle onnistuu ennakkotarkastettujen ja vientiin hyväksyttyjen erien osalta.

Kielto ei koske kasvihuoneissa kasvatettuja ruukkutaimia. Tarvitset EU:n sisäisen IPCD-dokumentin (Intra-EU Phytosanitary Communication Document), jos viet toisesta EU-maasta olevia ruukkutaimia Venäjälle. Jos viet ruukkutaimia toiseen EU-maahan ja ne viedään sieltä Venäjälle, ota yhteyttä kasvienvienti@ruokavirasto.fi IPCD-dokumentin saamiseksi.

Luomutuotteet

Maakohtaista tietoa luomutuotteiden viennistä löydät luomutuotteiden vienti -sivultamme.

Sivu on viimeksi päivitetty 12.12.2024